”Taiteen tekeminen ei voi olla harmitonta munkkien mutustelua” – haastattelussa Kauko Röyhkä ja Sami Hynninen

Juha Metso

Kauko Röyhkän ja Sami Hynnisen tuore albumi Dekadenssi on herättänyt yleisössä ja kriitikoissa vahvoja tuntemuksia – sekä puolesta että vastaan. Jotkut ovat ilahtuneet kaksikon ennakkoluulottomuudesta, toiset ovat suorastaan järkyttyneet kuulemastaan. Kaksikko kertoo Soundissa 8/20 julkaistussa haastattelussa, ettei kompromissiton albumi syntynyt helpolla. Lue katkelma Timo Isoahon toimittamasta artikkelista tästä.

Sami Hynninen: – Kun biisit oli saatu kuntoon, niin varsinainen nauhoittaminen oli todella nopeaa. Jos katsotaan studioaikaa, niin siinä vaiheessa kun meidän levy on jo tehty, niin joku Anna Abreu vielä miettii, että mitä salaattia se tänään söisi. Hah hah! Tosin pari juttua otti kyllä aikaa. Piti esimerkiksi saada taltioitua autenttinen rikkoutuvan lasin ääni, ja aavistelin parhaan soundin syntyvän lohjalaisessa hylätyssä kaivoksessa. No, allekirjoitin kaupungin kanssa ”he eivät ole missään vastuussa jos tulee sortumia” -paperin, laskeuduin alas kaivokseen ja ja pistin siellä paskaksi aitoa puhallettua lasia nauhurin pyöriessä. Räsähdys kuuluu Seksuaalisuus-kappaleessa yhden kerran.

– Tällaisen toiminnan taustalla on se ajatus, että kun tehdään taidetta, niin tehdään sitä sitten kunnolla ja vaivoja säästämättä, sillä lopputuloksesta pitää pystyä nauttimaan sadan vuoden päästäkin. Nykyään leffojakin joudutaan kuvaamaan jollakin ”näyttelijää ei saa laittaa liian kylmään veteen” -mentaliteetilla, ja sellainen on ihan perseestä. Jos lähdetään tekemään kestävää taidetta, niin se ei voi olla pelkkää kivaa ja harmitonta munkkien mutustelua ja limonadin hörppimistä.

Kauko Röyhkä: – Kun tehtiin aikoinaan Nartun albumeja, niin sessiot oli usein pelkkää riitelyä. Sellaista se levyn vääntäminen saattaa olla, kun erilaiset näkemykset kohtaavat. Kun kaikkia väsyttää ja vituttaa pitkän työpäivän lopulla, niin tylyäkin sanomista voi tulla. Mutta niitä juttuja ei tietenkään tarvitse ottaa henkilökohtaisesti.

Sami: – Kun mä olen studiossa, niin se on pahimmillaan – tai parhaimmillaan – ihan järjettömän intensiivistä meininkiä. Dekadenssin tekeminen olikin lopulta niin helvetin kuluttavaa, että sain pahemman sortin hermoromahduksen. Tajusin yhdessä vaiheessa, että mähän vittu kuolen tällä menolla. Sitten lähdin vaan helvettiin. Ja kun mä satun olemaan melko dramaattinen ihminen, niin mä yksinkertaisesti katosin ihan kokonaan. En oikeastaan itsekään tiedä, missä mä olin parin viikon ajan.

Kauko: – Sami ei vastannut pitkään aikaan yhteenkään viestiin. Silloin vähän mietitytti, että valmistuukohan tämä levy ikinä. Ja toki huolestuin siitä, että mitähän kaverille ylipäänsä kuuluu. No, työskentely jatkui aikanaan, ja levy saatiin tehtyä aikataulun puitteissa. Hyvä niin, sillä näinä suomalaisen rockin nurkkaan ajamisen aikoina mua kiinnostaa aivan erityisen paljon, että miten näin helvetin erikoinen albumi otetaan vastaan.

Sami: – Tulee kieltämättä olemaan todella mielenkiintoista nähdä ihmisten reaktioita levyn ilmestyessä ja syksyn mahdollisilla keikoilla – niin, katsotaan nyt, miten esiintymisten käy tässä pandemiatilanteessa. Mä muuten olin aluksi tiukasti sitä mieltä, ettei esiinnytä ollenkaan tämän projektin tiimoilta. Sitten Kauko ilmoitti, että Puka Oinonen voisi tulla livekitaristiksi. Mä olen helvetin kova Hefty Load– ja Nights Of Iguana -diggari, ja vastasin saman tien, että okei, keikkoja voidaan kyllä harkita. Hah hah!

Kauko: – Sitten Sami sanoi, ettei hän halua soittaa keikoilla bassoa. Kysyin sitten Mats Huldénilta, että lähtisikö hän mukaan livekokoonpanoon.

Sami: – Jumalauta… Jos joku olisi sanonut mulle takavuosina, että mä saan tehdä Kaukon kanssa musaa ja levyn biisejä lähtee tulkitsemaan Wigwamin perustajajäsen, niin mun aivot olisi varmaan räjähtäneet. Mä olen niin kivikova progediggari, että jos Mats Huldén soittaa lavalla yhdenkin mun säveltämän bassolinjan, niin mun elämä on saavuttanut lakipisteensä.

Kauko: – Mats kysyi, että onko se Sami joku saatananpalvoja. Ei ole, se on sellainen hieno humoristi. Sitten lisäsin, että katso niitä George Groszin tekemiä, sodan jälkeistä dekadenssiä henkiviä maalauksia. Että semmoista maailmaa tässä on haettu. Mats tuumi, että okei, nyt mä ymmärrän.

Sami: – Kyllä mä muuten luulen, että me tehdään toinenkin levy yhdessä.

Kauko: – Miksi ei? Kyllä multa synkkiä biisejä löytyy. Ja sulta.

Sami: – Jos laitettaisiin vähän iloisempaakin kamaa seuraavalle?

Kauko: – Ei kai me mitään Majavalakkia aleta tekemään?

Sami: – Se on kyllä aivan loistava biisi.

Kauko: – No, katsotaan nyt sitten!

Teksti: Timo Isoaho
Lue koko haastattelu Soundista 8/20.