Legendaarisen ruotsalaiskitaristi Yngwie Malmsteenin vaikutusvaltaisesta discografiasta löytyy jo yli kaksikymmentä virallista studioalbumia. Tuorein tulokas Parabellum ilmestyi heinäkuussa.
– Parabellum on aivan oma lukunsa levytysteni joukossa. Takavuosina kiersin taukoamatta ja pitkäsoitot syntyivät varsin nopealla aikataululla rundien jälkeen. Kun korona sitten pysäytti maailman keväällä 2020, mietin hetken ajan seuraavaa siirtoani, aloittaa Malmsteen.
– No, en oikein pidä lomailusta, joten aloin sitten kirjoittaa uusia kappaleita. Niitä alkoi tulla kiihtyvällä tahdilla, ja lopulta minulla oli käsissäni iso kasa uusia biisejä. Pääsin valitsemaan Parabellumin lopullisen materiaalin kymmenien aihioiden joukosta, eikä levylle päätynyt yhtään ”ihan kivaa” ideaa – mukana on pelkkiä timantteja.
Mikä oli ykköstavoitteesi Parabellumin suhteen?
– En tavoittele mitään. Teen mitä haluan ja kymmenien vuosien kokemus takaa sen, että saavutan aina haluamani lopputuloksen. Parabellum on levy, jonka suhteen en tehnyt yhtään kompromissia, sanoo Malmsteen.
– Jos joku on kanssani eri mieltä, se ei haittaa millään tavalla. Minua ja minun musiikkiani saa rakastaa tai vihata – ja kaikkea siltä väliltä. Totta kai arvostan fanejani, mutta toisten ihmisten mielipiteet ovat silti minulle yhdentekeviä. Tiedän, että jos yrittäisin miellyttää kaikkia, lopputulos ei miellyttäisi ketään!
Sinulla on varmasti ollut myös rennompia päiviä menneen puolentoista vuoden aikana. Kuuluuko Ferrarilla huristeleminen edelleen vapaa-aikaasi?
– Totta kai! Teen itse asiassa tätä puhelinhaastatteluakin tulipunaisen Ferrarin ratista, naurahtaa Malmsteen.
– Fender Stratocasterilla soittaminen on elämäni suurin intohimoni, mutta Ferrarilla ajaminen pääsee hyvin lähelle. Jos haluan rentoutua, lähden vain ajelemaan ympäri kotikaupunkiani Miamia ja silloin kaikki muu unohtuu.
Montako Ferraria sinulla nykyään on? Entä kitaroita?
– Tallista löytyy muutama pirssi. Instrumentteja taas on satoja. En edes tiedä niiden tarkkaa lukumäärää, sanoo Malmsteen.
– Muistatko ensimmäisen soololevyni kannessa olevan kitaran? Omistan sen edelleen. Kyseessä on melkoisen harvinainen keppi, sillä se on eräs ensimmäisistä koskaan tehdyistä Stratocastereista. Kitaran vuosimalli on siis 1954.
Satutko muuten tietämään mitään Children Of Bodomin laulaja-kitaristi Alexi Laihosta? Hän rakasti ensimmäisiä levyjäsi. Toki myös autot olivat lähellä Alexin sydäntä.
– Luin jostakin hänen menehtymisestään, mutta en tunne Children Of Bodomin musiikkia. Tai hetkinen… Soitinkohan minä joskus keikan heidän kanssaan, aprikoi Malmsteen.
– En ylipäänsä kuuntele nykyään juuri mitään musiikkia. Tietyt artistit tekivät minuun aikoinaan kovan vaikutuksen ja sen jälkeen loin oman soittotyylini. Se riittää minulle – minun ei enää tarvitse välittää muista.
Miltä oma tulevaisuutesi näyttää tällä hetkellä?
– Paiskaan loppuvuodesta pitkän USA:n-kiertueen. Soitin viime keväänä erään striimikonsertin ja tein kesällä yhden festarikeikan, mutta muuten edellisistä keikoista on vierähtänyt puolisentoista vuotta. Palan halusta lähteä tien päälle, sanoo Malmsteen.
– Se on uskomaton fiilis, kun kytken kitaran Marshall-seinään ja annan palaa oikein kunnolla… En koskaan kyllästy siihen tunteeseen!
Marshalleista puheen ollen…
– Niin, tiedätkö mitkä kaksi ihmisten tekemää rakennelmaa näkyvät avaruuteen asti? Kiinan muuri ja Yngwie Malmsteenin Marshall-rivistö. Hah hah!
Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 7/21.