UMK-analyysi: Sanna Marinin suosikkiyhtyeen Youngheartedin viisukappale on taiten sovitettu, mutta voittajaksi se tuskin nousee

Vilho Pirttijärven toimittamassa UMK-juttusarjassa paneudutaan tällä kertaa Younghearted-yhtyeen kisakappaleeseen.
18.1.2022 13:49

Helsinkiläisen Youngheartedin tilanne Uuden Musiikin Kilpailuun lähdettäessä oli ainakin minun vinkkelistäni varsin haastava. Joulun pyhinä yhtye sai varmastikin pyytämättä ja yllättäen nimensä tunnetuksi koko kansan keskuudessa, kun Elämäni biisi -viihdeohjelman Suomen pääministerit -spesiaalijaksossa pääministeri Sanna Marinin valinta “elämäni biisiksi” oli Youngheartedin vuonna 2016 julkaisema kappale Tässä ja nyt.

Ohjelmassa kappaleen esitti show’n vakiokalustoon kuuluva ja popmusiikin tulkitsijana suvereeni Irina. En tiedä olinko ainoa, joka yllättyi Irinan mukaansatempaavan esityksen jälkeen Youngheartedin alkuperäislevytyksen vähävirtaisuudesta, mutta joka tapauksessa ajattelin, että yhtyeen kannalta tilanne lienee varsin kiusallinen. Irinan tarttuva ilo ja Kalle Torniaisen, Lenni-Kalle Taipaleen ja studioyhtyeen Daft Punkin ja The Weekndin suuntaan viittilöinyt säkenöivä diskosovitus oli jotakin ihan muuta kuin Youngheartedin pikkusievä lötköttely.

Younghearted joutui siis tämän julkisuuden myötä tilanteeseen, jossa yhtyeellä nähdäkseni on kaksi ongelmaa ratkaistavaksi. Miten suhtautua median luomaan leimaan “Sanna Marinin suosikkiyhtyeenä” ja miten osoittaa ainakin sille yhdelle median edustajalle, että virtaa ja energiaa riittää? Siitä olen kyllä varsin tietoinen, että rocklehtien yksittäisten avustajien puolelleen saaminen ei kuulu popyhtyeiden prioriteettilistojen kärkisijoille.

Younghearted ilmoitti jo etukäteen, että heidän UMK-ohjelmanumeronsa tulee olemaan isompaa soundia kuin aikaisemmin. Siihen ei paljoa vaadita. Yhtyeen ensimmäinen levy Nuorisydän oli risteytys Scandinavian Music Groupin folklevyjä, The xx:ää ja kristillisen nykymusiikin häilyvää ja pidättynyttä tunnelmaa. Hetken aikaa levyä kuunneltuani olin aivan varma, että tämä on taiten naamioitua hengellistä musiikkia, kunnes kuulokkeistani alkoi soida kappale, jossa toisteltiin uudelleen ja uudelleen, että “tää on seksuaalista intohimoa”. Tuollaista riviä ei taatusti kuultaisi suomigospel-äänitteellä! Tämä Intohimoa-biisi on muuten levyn parhaita ja mieleenjäävimpiä esityksiä.

Yhtyeen seuraava levy, 2019 julkaistu Vapaa otti vauvanaskelia kohti särmikkäämpää ilmaisua. Ajattelin mielessäni levyn olevan “Joshua Tree Katri Valan puistossa”. Muutos aiempaan ei ollut räiskyvä, joten jäin kovasti odottelemaan, kuinka paljon yhtyeen soundi on muuttunut. Jatketaanko vauvan askelin, vai onko kyseessä jättiläisen harppaus U2-vaikutteista jonnekin ihan muualle?

No, vauvan askelista puhutaan edelleen, mitä tyyliin tulee. Yhtyeen edustuskappale Sun numero ei ole järisyttävä suunnanmuutos. Kehitystä kyllä on tapahtunut. Kappale muistuttaa ehkä eniten X&Y-levyn aikaisesta Coldplaystä. Se on siis melko U2-henkinen mutta äänikuvaltaan vähemmän maalauksellinen.

On sanottava, että Sun numero on tähän mennessä julkaisuista UMK-kappaleista hienoiten sovitettu. Se ei ole paras biisi, mutta kolmen minuutin aikana yhtye saa aikaan selkeämmän draamankaaren kuin yksikään aiempi tämänvuotinen ehdokas. Sovitus kehystää kappaleen tarinaa hienosti dynamiikkaa vaihdellen. Todellinen jättipotti on hiljainen hetki ennen viimeistä introa. Toisin kuin rymyävät kilpakumppaninsa, Younghearted uskaltaa vangita kuulijan mielenkiinnon olemalla hiljaa.

Sun numero on tekstiltään varsin selkeästi itsensä avaava tarina. Euroopan edessä tarinalla ei välttämättä ole niin paljon merkitystä, mutta osa kotimaan yleisöstä saattaa kokea hyvinkin voimakkaasti omakseen laulaja Reeta Huotarisen tekstin, jossa halutaan pyytää menneiden aikojen heilalta anteeksi. Tämäntyyppinen yksiselitteisyys saattaisi toimia loppukilpailussa Youngheartedin eduksi.

En osaa yhtään sanoa, miten Huotarisen, Emil Korkiakosken ja Atte Rannan muodostaman kokoonpanon esitys toimii lavalla. On kuitenkin luultavaa, että mitään räjähdyksiä tahi sirkustemppuja ei Youngheartedin esityksen ohessa nähdä. Simppeli kappaleen läpi soittaminen vailla krumeluureja saattaa toimia toisinaan, mutta en tiedä, onko kappale riittävän vahva sellaiselle esitystavalle. Sovituksessa kyllä riittää aineksia myös visuaalisen draaman kuvauksen rakennuspalikoiksi, mutta itse kokonaisuuden tehot jättävät minut ainakin toistaiseksi kylmäksi.

Luulen, ettei Youngheartedista ole voittamaan tämän vuoden Euroviisuja. Yhtyeellä kuitenkin on muitakin faneja kuin Sanna Marin. Mikäli Younghearted saa seuraajakuntansa mobilisoitua ja äänestämään, saattaa sen esitys ainakin nousta jonkinlaiseen vaa’ankieliasemaan, jossa se syö kokonaiskakkua esimerkiksi erittäin hyvän vastaanoton saaneelta aloituskolmikolta, Cyan Kicksiltä, Bessiltä ja The Rasmukselta. Veikkaukseni on tällä hetkellä, että Younghearted sijoittuu kolmanneksi tahi neljänneksi.

Teksti: Vilho Pirttijärvi