Ystävyydestä syntynyttä musiikkia suurista tunteista – haastattelussa Altamullan Roadin Johannat Kurkela ja Iivanainen

Johanna Iivanainen ja Johanna Kurkela ovat nyt yhtä kuin Altamullan Road, jonka herkästi pohdiskeleva musiikki on silkkaa valojen ja varjojen, inhimillisyyden ja tunteiden sekä minimalismin ja elokuvamaisuuden välisistä harmoniaa.
18.9.2020 12:09

Teksti: Aki Nuopponen

Kuulijat saivat kokea Iivanaisen ja Kurkelan yhteistyön hedelmiä ensimmäistä kertaa vuonna 2018, kun kaksikko kiersi Suomea Iivanainen-Kurkela Gemini yhteiskiertueella, esittäen musiikkia sekä yhdessä että erikseen.

Kiertue oli kuitenkin vasta eräänlainen viimeinen vaadittu kipinä Altamullan Roadin syntymisessä. Siemenet tälle nyt ensimmäisen levynsä julkaisevalle yhtyeelle istutettiin jo kauan sitten.

Kurkela: – Merkityksellisin vuosi oli tietenkin 2009, koska tapasimme tuolloin ensimmäisen kerran. Jo siitä hetkestä me lähdimme yhdessä lentoon näille ystävyyden siiville, ja pian jo lauloimmekin yhdessä erilaisissa illanistujaisissa.

Iivanainen: – Viitisen vuotta myöhemmin, vuonna 2014 matkustimme yhdessä Torontoon ja kävimme Scarlett Janen (Cindy Doiren ja Andrea Ramolon muodostama folk-yhtye) keikalla, ja se oli toinen tärkeä käännekohta.

Kurkela: – Jäimme ihan lasittuneina kuuntelemaan ja katselemaan heidän esiintymistään. Ajattelimme, että vitsit miten siistiä se onkaan, ja voisimmekohan mekin tehdä joku päivä jotain tällaista ja esiintyä samalla lavalla.

Iivanainen: – Nyt tämän kaiken näkee jatkumona, joka johti meidät yhteiselle kiertueelle vuonna 2018, ja esittäessämme konserttien yhteisessä osiossa elokuvamusiikkia, kaikki palaset vain loksahtelivat paikoilleen.

Kurkela: – Nuo konsertit antoivat selkeät suuntaviivat sille, mihin suuntaan Altamullan Road tulee vaeltamaan. Kaikki se musiikki, josta me molemmat pidämme, kuuluu tällä albumilla, jolle ei ole olemassa tiettyä genreä. Se polveilee tosi vapaasti kaikenlaisille suunnille, ja siitä muodostuu ihan erityinen, meidän näköisemme audiovisuaalinen maailmansa.

Ystävyyden harmoniaa

Haastateltavat käyttävät usein sanaa ”erityinen” puhuessaan Altamullan Roadista ja kertovat hymyillen, että nyt levyn julkaisun kynnyksellä tunnelmat ovat verrattavissa aikoihin, kun he julkaisivat tahoillaan ensimmäisiä levyjään.

Kurkela: – Ainakin minulle levy on sillä tavalla hyvin historiallinen merkkipaalu, että se on ensimmäinen albumini, jolla on mukana ihan kokonaan itse tekemiäni kappaleita, ja myös Johannan kanssa yhdessä tehtyjä sävellyksiä.

– Jollain tavalla se biisinkirjoittaja minussa on vihdoin herännyt ja uskaltautunut päivänvaloon. Se jos mikä on ollut ihana Pandoran lipas avattavaksi. Tuntuu, että olen löytänyt eräänlaisen oman ääneni, josta en aiemmin tiennytkään. Johanna on ollut tässä minulle iso esikuva ja rohkaisija, ja minusta on ollut ihana jakaa tämä elämys hänen kanssaan.

Iivanainen: – Minultakin löytyy aika monenlaisia asioita musiikkihistoriastani, mutta nyt kohtasin tällaisen erilaisen, ainutlaatuisen tilanteen, jossa löytyi hyvä ystävä, jonka laulua olen arvostanut jo kauan ennen tutustumistamme, ja se tuntui heti aivan taivaalliselta, kun tutustuimme ja aloimme laulaa yhdessä.

– Lähtiessämme tälle yhteiselle matkalle, oli erityisen hienoa saada jakaa jonkun kanssa kaikki nämä musiikin tekemiseen ja laulamiseen liittyvät asia. Sen myötä levyllä on mukana kappaleita, jotka olisivat jääneet erikoisuudessaan ehkäpä ikuisesti pöytälaatikkoon ennen Johannan rohkaisuja.

Kurkela: – Tuosta alkaen työskentely oli erittäin luontevaa, ja teimme levyä tiiviisti yhdessä. Toki meillä oli Iivanaisen Mikko mukana soittamassa kitaraa, rummuissa Marko Timonen, Kinnusen Tero miksasi levyä ja Minerva Pappi masteroi, mutta sävellyskynät pysyivät omissa käsissämme, ja äänityksissä istuimme naulittuna tietokoneiden äärellä.

Sävellysvastuu jakautuu levyllä tasaisesti Iivanaisen ja Kurkelan kesken, ja mukana on paljon molempien säveltämiä kappaleita, mutta kaksikko nostaa esille erityisesti levyn henkeä ilmentävät sävellykset, jotka he tekivät yhdessä.

Kappaleista Hearts of Old ja The Merry Scallywag puhuminen saa ystävykset täydentämään toistensa lauseita.

Iivanainen: – Jo ihan alkuvaiheessa kuuntelutin Johannalla sellaista pöytälaatikkoon unohtunutta sanelindemoa, ja olin hirveän iloinen, kun hän innostui kappaleesta, johon en ollut millään meinannut keksiä sopivia sanoja…

Kurkela: – …Heti kun kuulin sen demon, mieleni maalaili silmiini Disneymaisia talvimaisemia, ja se talven henki puhalsi eloa teksteihin asti. Hearts of Oldista tulikin kurkistus talven sydämeen, sekä kirjaimellisesti että vertauskuvallisesti.

Iivanainen: – Toinen tällainen hybridi oli The Merry Scallywag, josta minulla oli myös olemassa ihan tietynlainen alkupuolisko ja pätkä tekstiä, jota sitten soitin ja lauleskelin ollessamme kiertueella muutama vuosi sitten…

Kurkela: – …Siitä välittyi sellainen folk-fiilis, johon minulla oli ollut kuin oikeaa hetkeä odottamassa melodia mielessäni, ja se melodia oli ihan selvää jatkoa tuolle musiikille, jota en tuota ennen tiennyt olevan olemassakaan.

– Myöhemmin olimme Johannan luona Mäntsälässä ja hän oli sovittanut sen melodian pizzicatolle. Siitä heräsi upeita merellisiä fiiliksiä, ja sain heti mielikuvan meriseikkailusta, jossa seireenit laulavat, lopulta päädytään jollekin autiolle saarelle, sieltä löytyy arkullinen rommia ja päämäärän saavuttamisesta syntyy elämää suuremmat juhlat…

Iivanainen: – …Se oli ihana hetki, kun huomasi miten täydellisesti tuo teema soi yhteen musiikin kanssa. Tuollaiset hetket kuvastavat koko Altamullan Roadia, ja sen kantavana voimana toimivaa vuorovaikutteista ystävyyttä.

Herkkyydestä ja tulkinnasta

Yhtyeen tunteikkaiden ja elokuvallisten kappaleiden keskiössä ovat monimuotoisen instrumentaalisuuden ohella tietenkin molempien Johannien äänet, jotka soivat keskinäisessä erilaisuudessaan jopa hämmentävän hyvin yhteen.

Kaksikko kertoo oppineensa toisiltaan paljon jo yhteisellä kiertueella, ja ennen kaikkea studiossa työskennellessään. Molemmat uskaltautuivat albumeilla heittäytymään musiikkiin ja elämään sitä.

Kurkela: – Olen siinä mielessä aina ollut eräänlainen punkkari, että haluan säilyttää tietynlaisen vapauden tehdä ihan mitä vain laulaessani, ja edetä täysin pitelemättömästi musiikin viemänä. Voi olla, että kaiken taustalla on tietty visio, mutta olen oppinut olemaan nöyrä sen edessä, että jossain vaiheessa on uskallettava antaa ohjat musiikille.

Iivanainen: – Huomasin Johannasta, miten upeaa studiolaulaja hän on, ja ihailin hänen tinkimättömyyttään siinä, miten tunne ja laulu elävät yhdessä. Olen itse laulanut paljon jazzissa improa, ja sekin on tietyllä tavalla hetkessä tapahtuvaa, mutta ei ehkä niin keskittynyttä. Juuri sitä hetkeen eläytymistä opin valtavasti Johannalta.

Kurkela: – Ihan samalla tavalla katson nyt Johanna ansiosta itseäni niin eri silmin. Minua nauratti erityisesti se, kun olen kuitenkin tietynlainen perfektionisti, ja jään helposti yksityiskohtiin kiinni ja saatan käyttää paljon aikaa niiden hiomiseen. Opin itse puolestani Johannalta erilaista eläytymistä, heittäytymistä ja yliajattelusta irti päästämisestä.

Molempien haastateltavien laulusta on aina välittynyt valtavasti herkkyyttä. Se on asia, joka on usein merkittävä osa luovien ihmisten mielenmaisemaa: Aistikkuus, joka saa tuntemaan ja kokemaan ympäröivän maailman niin voimakkaasti, että ne tunteet on suorastaan pakko kanavoida jotain kautta. Heidän tapauksessaan musiikkiin.

Kurkela: – Tietynlainen herkkyys kuuluu varmasti taiteilijan sieluun. Se on sellainen Akilleen kantapää, joka saa koettelemaan omia rajojaan, ja toisinaan myös polttamaan kynttilää molemmista päistä luovan prosessin aikana.

– Herkkyys on myös valtava voima, jos tunteensa uskaltaa näyttää musiikissaan. Haluan ehdottomasti kyetä valjastamaan ne tunteet, vaikka se saattaakin olla kuluttavaa, pelottavaa ja vaikeaa.

– Joskus se vaatii sellaista myrskynsilmässä elämistä, jolloin pitää olla hyvin maadoitettu, ettei lähde suurimmissakaan tyrskyissä lopullisesti lentoon täältä maan pinnalta.

Kurkela alleviivaa sitä, että jokaisen olisi hyvä löytää se oma aidosti terapeuttinen kanavansa, jolla hoivata itseään.

Kurkela: – Musiikki on yksi tällainen tapa käsitellä näitä asioita, mutta tärkeää on se, että jokainen löytää sen oman kanavansa, jonka kautta käsitellä kaikkia niitä asioita, joita mielemme ja kehomme vaatii. Musiikki on oma suosikkini, puutarhanhoito on toinen ja metsässä kävely kolmas, mutta nämä jos mitkä ovat subjektiivisia kokemuksia.

Tunteiden tasapainon tärkeys

Koko Altamullan Roadista voi aistia sekä tummia varjoja että valon pilkahduksia, ja näiden äärilaitojen välistä tanssia. Kurkela kertoo, että myös sanoitusten teemat heijastelevat paljon erilaisia ihmisyyden ääripäitä.

Kurkela: – Siellä teksteissä käydään aika syvälläkin, ja oli jollain tapaa ihanan vapauttavaa raottaa sellaisia aika… kipeitäkin aiheita sen kummemmin miettimättä, mistä oikeastaan voi kirjoittaa ja mistä ei.

Iivanainen: – Albumi pisti meidät, ja laittaa myös kuulijat kohtaamaan tunteensa, mutta tekee sen rohkaisevasti, lempeästi ja ne tunteet hyväksyvästi. Meissä kaikissa on elämäntilanteista riippuen tunteiden ääripäitä onnesta suruun ja rakkaudesta vihaan. Albumimme haluaa rohkaista kohtaamaan nuo tunteet ja kohtaamaan siten myös itsensä.

Kurkela: – Toisaalta albumin lopetus on sellainen, joka päättää kaiken täyttymykselliseen syleilyyn, joka on täynnä toivoa. Se viimeinen tunnelman tuulahdus on kuin se hetki, kun tuntuu siltä, että on löytänyt sen oikean tien, luottaa siihen että asiat järjestyvät kyllä, ja sen oman pienen maailman järkkynyt harmonia on palaamassa tasapainoon.

Levyn kanavoimat suuret, inhimilliset tunteet ovat jotain sellaista, mitä nyky-yhteiskunta pyrkii jollain hämmentävällä tavalla vaimentamaan, epäinhimillistämään ja toppuuttelemaan. Monet elävätkin jatkuvasti tunnelukossa, häpeässä.

Kaikki ovat varmasti kohdanneet tilanteita, joissa itkeminen koetaan kiusalliseksi, tapahtuipa se sitten surusta tai onnesta. Tai kuinka toisen suurin innostuneisuus jopa ärsyttää, ja omaa innostuneisuutta joutuu tämän pelossa peittelemään. Ehkäpä myös niitä tilanteita, kun olisi aihettakin reagoida voimakkaasti, mutta itseään hillitsee väkisin.

Herkkyys ja tunteet ovat kuitenkin osa ihmisyyttä, ja Altamullan Road rohkaisee syleilemään niitä.

Kurkela: – Tunteethan ovat valtavan suuri lahja, ja meidän pitäisi tuntea itsemme onnekkaiksi, kun saamme tuntea niitä kaikkia tunteita, vaikka ne voivatkin sillä elettävällä hetkellä olla pelottavia, ahdistaviakin.

– Aika usein tuntuu siltä, että maailma odottaa ihmisiltä yli-inhimillistä vahvuutta, ja jopa suosii vahvoja ihmisiä, ja sillä ”vahvuudella” tunnutaan tarkoittavan tunteettomuutta, joka on yksi tärkeimmistä osista ihmisyyttämme.

– Minusta tuntuu että tämä pandemia on saanut ihmiset pysähtymään, palaamaan perusasioiden äärelle ja heräämään siihen, että kaiken kiireen keskellä olemme ehkä toisinaan jättäneet itsemme oman elämämme sivuosaan.

– Toivon että tällä ikävällä tilanteella on se valoisa puolensa, että se herättää meidät ymmärtämään, ettei ole olemassa sellaista tunteiden kaavaa, jota meidän kaikkien tulisi noudattaa. Ei ole olemassa sellaisia sääntöjä, jonka mukaan meidän kaikkien tulisi tuntea, vaan tämä ihmisten monimuotoisuus on valtava rikkaus, ihan kuten luonnonkin.

Altamullan Road -albumilla on Johannien mukaan kyse juuri etäisemmästä perspektiivistä, jota me kaikki toisinaan tarvitsemme, jotta näkisimme ne meitä kaikkein lähimpänä ja jopa päidemme sisällä olevat tärkeimmät asiat.

Iivanainen: – Albumi on kuin matka maanpinnalta avaruuteen asti, katselmus sieltä käsin yksilön elämän suureen kuvaan, ja siten syväluotaava sukellus inhimillisten tunteiden hyväksyntään rakkauden, lempeyden ja lohdun voiman rohkaisemana.

Kurkela: – Kukin meistä tarvitsee rakastavan sylin, ja toivon että tämän albumin musiikki on jotain sellaista, jonka hellässä huomassa kuulija voi turvallisesti kohdata vaikeitakin asioita ja katsoa varjoihinsa, koska juuri sellainen vaikutus tällä musiikilla oli meihin itseemme. Albumi on peili, jolla toivon kuulijan voivan peilailla itseään.

Englannin kieli, suomalainen sielu

Sekä Kurkela että Iivanainen ovat menneisyydessään tekstittäneet valtaosan musiikistaan suomeksi.

Altamullan Road on myös tässä mielessä vedenjakaja molempien uralla: englanninkieliset tekstit määrittivät albumin temaattista sävyä erilaisille suunnille, mutta kielivalinta tuntui molemmista varsin luonnolliselta.

Kurkela: – Muistan hyvin, kun kuuntelin musiikkia nuorena jo ennen kuin edes mietin laulajanuraa. Opin laulamaan nimenomaan englanninkielisien artistien mukana laulamalla. Minua innoittivat Celine Dion, ja muut suuret naisäänet.

– Olen aina kuunneltu englannnikielistä musiikkia ja jotenkin se on aina ollut hyvin lähellä. Eräänlaisena rakkaana harrastuksena. Tykkään yhä keräillä englanninkielisiä sanoja muistiin, ja luen paljon kirjoja juurikin englanniksi. Jollain lailla jokin osa sydämestä on aina siellä vehreillä Brittein saarilla. Siinä kielessä, ja osittain jopa kulttuurissakin.

Iivanainen: – Kielisyys oli myös jatkumoa yhteiselle kiertueellemme ja siellä esitetylle elokuvamusiikille. Englanniksi laulaminen tuntui niin mukavalta, ja suurin osa inspiraation lähteistämme Altamullan Roadin syntymälle olivat siellä englanninkielisessä elokuvamusiikissa, joten jotenkin tuota asiaa ei tarvinnut sen kummemmin edes pohtia.

Laulajat muistelevat historiaansa yhä pidemmälle ja ihmettelevät itsekin sitä, miten he päätyivät työstämään musiikkia englanniksi vasta nyt, vaikka kieli on aina ollut heille läheinen.

Iivanainen: – Juureni jazz-musiikissa ovat aina kietoneet minut englanninkielen kanssa yhteen, ja englanti on iso osa koko jazzin maailmaa, mutta suomen kieli on yhtälailla ollut aina tärkeä osa tuolloisia albumeita.

Kurkela: – Minäkin muistan hyvin, kun olin äänittämässä Hetki hiljaa (2005) -debyyttiä, ja miten vaikeaa oli laulaa kaikkia niitä suomenkielen vokaaleita! Kaikki ne pitkät aa:t ja ee:t, jotka olivat niin kovin erilaisia verrattuna siihen, mihin oli englanniksi laulaessaan tottunut. Molemmat kielet ovat hyvin erilaisia, ja eri tavalla haastavia laulaa.

Iivanainen: – Luulenpa että se suomi on mukanani nytkin tällä albumilla. Tai tarkemmin sanottuna oma oululaisuuteni. Sen myötä varsinkin mainitut vokaalit taipuvat ihan omalla tavalla, joten kyllä siellä albumin englannissakin varmasti kuulee sen oululaisuuden minussa!

Kurkela: – Tavallaan kaikki tämä näkyy jo yhtyeen nimessä: Altamullan Road. Albumilla kuuluvat sekä juuremme täällä Suomessa, että se tietynlainen rakkautemme sinne Brittein saarille, ja kauemmaskin.

Syksyn musiikkia

Altamullan Roadin elämäntäytteinen, voimakkaasti tunteellinen ja valonpilkahduksineenkin haikea, tummasävyinen albumi on kuin tehty pimeneviin syysiltoihin.

Tämän mainitseminen saa Johannat kertomaan lopuksi omista syysmusiikki suosikeistaan, jotka päätyvät vuosi toisensa jälkeen kuunteluun tämän kauniin vuodenajan keskellä.

Iivanainen: – Yksi suurimmista kestosuosikeistani on Jackson Browne, jonka akustiset live-albumit tuppaavat toimimaan americana-henkisyydessään niin hyvin tässä pimenevien iltojen keskellä, että niillä saa todelliset olohuonekonsertit aikaiseksi jopa kesän jäädessä kauaksi taakse.

Kurkela: – Syksyhän on ihan lempivuodenaikani, ja siihen liittyy vahvasti myös Joulu! Minulle Joulu alkaa jo siitä, kun kesä päättyy, ja kun se ei ole vielä vielä läsnä missään muualla kuin omissa fiilistelyissä. Tällaisina hetkinä Enyan And Winter Came… -albumi (2008) on täydellinen kumppani tähyilemään sinne horisontissa siintäviin valkoisiin maisemiin.

Lisää luettavaa