Arvio: Yksi jäsen puuttui perhetragedian vuoksi bändistä, mutta Manic Street Preachers vakuutti silti

Eero Tarmo

Manic Street Preachers
Sataman yö, Jyväskylä
15.6.2018

Teksti ja kuva: Eero Tarmo

Walesin ylpeys, Suomessakin useampaan otteeseen reilun 30 vuoden ja 13 studioalbumin mittaisella urallaan vieraillut Manic Street Preachers saapui kesäkuun kolmantena perjantaina lämpöisen tuulenvireen hellimään Jyväskylän satamaan. Itse nautin Lutakon kupeessa järjestetystä tapahtumasta ensimmäistä, mutta en varmastikaan viimeistä kertaa.

Lämmittelijöinä nähtiin kelpo kattaus kotimaista pop rock -osaamista Pariisin Kevään, Poets of the Fallin ja viimeisiä höyryjään uloshengittelevän Disco Ensemblen muodossa. Kun portit aukesivat kello 18, ei havaittavissa ollut vielä suurtakaan väkiryntäystä, mutta kun Arto Tuunela ja hänen iloiset veikkonsa kapusivat lehtereille ja viskasivat tiskiin Tämän kylän poikii -hitin (2010), alkoi jono entrancella kasvaa kuin taikaiskusta. Matkalla etelään– ja Kesäyö -kappaleetkin (2010 ja 2012) sisältäneessä setissä huomiota kiinnittivät erityisesti erinomaisen detaljirikkaiksi tuunatut soundit sekä solistin kelpo vire.

Yleisön pääluku kasvoi edelleen muun muassa Overboardin (2005), Dazen (2014), Liftin (2005) ja Carnival of Rustin (2006) esittäneen Poets of the Fallin myötä, ja viimeistään Disco Ensemblen hittipotpurin aikana alkoi juhlakansa olla asettunut aloilleen.

Tunnelma noin 4000 vierasta illan aikana keränneellä, aivan Jyväsjärven reunalle sijoittuvalla alueella oli miellyttävän seesteinen ja konstailematon. Juoma- ja muut jonot vaikuttivat vetävän, ja yleisöllä tuntui olevan asiat vallan harmonisesti hanskassa.

Illan h-hetki koitti klo 23:30, kun tutun perusmiesmäisesti pukeutunut James Dean Bradfield rykmentteineen tallusteli suosiotaan osoittaneen yleisön eteen ja polkaisi homman käyntiin julkaistun huhtikuussa jukaistun Resistance Is Futile -kiekkonsa kakkosraidalla International Blue. Soundit: aivan vallattoman ihanaisen erotellut!

Vasta toisena päästellyn Generation Terrorists -ikiklassikko Motorcycle Emptinessin (1992) aikana tein pysäyttävän havainnon: missä on basisti Nicky Wire? Sitten Bradfield jo kertoikin miehen olevan edelleen poissa livekokoonpanosta vastikään tapahtuneen äidin kuoleman vuoksi. Todella valitettavaa, ja erittäin monessa mielessä, mutta kyllä keikka maistui näinkin.

Manic Street Preachers on tottunut soittamaan huomattavasti isommille yleisöille (juuri ennen Jyväskylää bändi esiintyi Saksan Gelsenkirchenissä kymmenientuhansien katsojien Veltins-areenalla Guns N’ Rosesin lämppärinä), mikä – Wiren tilanteeseen yhdistettynä – kenties näkyi soittajien olemuksessa tietynlaisena hurmoksettomuutena. Toisaalta yhtye on tunnettu hillitystä lavakarismastaan, enkä itse osaa siltä muunlaista performanssia kaivatakaan. Bändin tekeminen kun ei ole sydämeltään innotonta tai sanomatonta (viimeksi todistin Wire-varusteisen Manics-show’n Helsingin The Circuksessa 2014).

Jyväskylän satamassa tunnelmaa luotiin paitsi loistavilla biiseillä myös etenkin sinisen ja punaisen sävyissä seilanneilla ja biisien rytmissä vuoroin marssineilla, vuoroin tanssahdelleilla valoilla. Hittejä sekä kokeiluluonteisempia albumipaloja sisältänyt setti toimi hyvin – myös yleisön hyväksyvästä hymistelystä päätellen.

Kenties selkeimpinä huippukohtina näyttäytyivät ne melko lailla odotetut ikivihreät: This Is My Truth Tell Me Yours -levyn (1998) itsevarma You Stole The Sun From My Heart, astetta eksentrisempi Tsunami sekä illan itseoikeutetusti kruunannut, yhä 20 vuotta julkaisunsa jälkeenkin wiremäisen kontroversiaalina näyttäytyvä If You Tolerate This Your Children Will Be Next.

Ottaen huomioon, että olen itse ollut viimeksi mainittujen kappaleiden ilmestymisen aikaan yhdeksänvuotias, nostalgiapiikin äkäisyys oli upean kesäisen illan hämärtyessä jopa hieman yllättävä. On kuitenkin miellyttävää todeta, ettei tämän orkesterin voima tai taika piile lopulta suinkaan nostalgiassa: Manic Street Preachers on yhtye, jonka vahvimmissa suoritteissa Bradfieldin, Wiren ja rumpali Sean Mooren biisinkirjoituksellinen yhteisvisiollisuus, sovitukselliset nyanssit ja tarjoilemisen taito paiskaavat kättä sangen aseistariisuvalla tavalla.

Seuraavia Manics-visiittejä ja Sataman öitä odotellen!