Festariraportti: Prahan Nouvelle Prague tarjosi sähäkkää sähkömusaa, rockin spektriä ja opettavaisia puheenvuoroja

Vietnamilaisjuurinen Huyen Vi Tranová eläytyi Viahissa.
Matti Komulainen

Nouvelle Prague
Praha
8.–9.11.2019

Teksti ja kuvat: Matti Komulainen

Viihdyttäviä keskustelusessioita, minimalistista elektroa, shoegazea taidekulmalla, konepoppia aasialaismaustein ja punkin ilosanomaa grunge-kierteellä. Muun muassa kaikkea tuota tarjosi Prahan musiikkiviikonloppu.

Nouvelle Prague järjestettiin tänä vuonna Holešovicen trendikkäässä kaupunginosassa. Se tunnetaan baareista, klubeista, ravintoloista, kahviloista, gallerioista sekä arkkitehti-, suunnittelu- ja mainostoimistoista. Seitsemännen Nouvelle Praguen konferenssiosuus ja osa showcase-keikoista toteutettiin monitoimitilassa nimeltä DOX+, joka operoi Prahan nykytaiteen keskuksen kupeessa.

Tämänvuotinen Nouvelle Prague järjestettiin DOX+:ssa, Prahan nykytaiteen keskuksessa.

Pääosa keikoista soitettiin puolestaan läheisessä Cross Clubissa. Se on erilaisten live-tilojen ja ravintoloiden sokkelo. Talon drum’n’bass-soppena muutoin tunnetussa kellarikerroksessa kuultiin tapahtuman elektro-, hiphop- ja r&b-keikat, isommassa yläsalissa taas rokattiin grungen, punkin ja muun räimeen tahdittamana.

Prahaan oli kutsuttu bändejä isäntämaan lisäksi erityisen runsaasti Englannista ja Skotlannista. Palettia täydensivät yksittäiset tulokkaat Slovakiasta, Ranskasta, Belgiasta, Tanskasta, Unkarista, Puolasta, Sloveniasta ja Armeniasta.

Cross Clubin sisäänkäynti on psykedeelinen.

Moni-ilmeinen otos todisti jälleen kerran, että musiikki on kosmopoliittinen ilmaisumuoto, joka ei tunnusta mitään rajoja tietoverkkojen maailmassa 2020-luvulle pian astuttaessa. Genre-valinnoista, ulosannista ja lavaolemuksesta on käytännössä mahdoton tunnistaa, mikä passi on artistin taskussa – ideat, vaikutteet ja inspiraationlähteet ovat yhteiset kaikkialla.

Nouvelle Prague on samalla Tshekin tasavallan pääkaupungissa järjestettävä musiikkiammattilaisten showcase-konferenssi. Ensimmäinen tapahtuma toteutettiin vuonna 2013. Ajan mittaan Nouvelle Prague on saavuttanut maineen inhimillisen mittakaavan toimintaympäristönä.

Panelit, workshopit ja keikat on ajoitettu niin, että osallistuja voi periaatteessa tutustua koko ohjelmaan ilman kipeitä valintoja. Se tosin tiesi välillä kurinalaista kellon seurantaa ja nopeita vaihtoja estradilta toiselle, mutta kuitenkin.

Keskieurooppalaista kermaa

Musiikkiohjelmaan sisältyi kaikkiaan 30 esiintyjää. Isäntämaan tusinasta tarjokkaasta jäivät erityisesti mieleen kokeellinen koneakti Viah, raskasiskuinen Nèro Scartch, veljeskaksikon rytmiprojekti Bratři, keijupopryhmä Zofie Dares ja r&b-hiphop-lupaus Hellwana.

Viahin sähköinen kipinöinti on kosmopoliittista tasoa.

Viah-kolmikosta tuli mieleen pohjoismaiset elektro-pop-aktit, joilla jokainen meikkiviiru kasvoissa on harkitulla paikallaan, koreografiasta ja lava-asuista puhumattakaan. Viahissa kaikki kolme naista lauloivat ja tanssivat, ja vaikutti, että showssa kukin elementti oli tasavahvassa asemassa luomassa kokonaisilmaisua.

Koneelta ajetussa musiikkiraidassa oli paikoin aasialaista vibaa, joka vei ajatukset temppelitanssiin vietnamilaisjuurisen Huyen Vi Tranován sekä prahalaisten Rosalie Malinskán ja Eleni Michailidun musiikkiin synkronoidun liikkeen johdattamana.

Nèro Scartch on Tshekin tasavallan isoimman vientinimen Mydy Rabycadin liiderin Jakub Svobodan henkilökohtainen viritys. Livenä siihen kuuluu laulaja-kitaristin lisäksi kolme muuta miestä.

Prahalaisilla oli Cross Clubin maanalaisessa osiossa raivoisa asenne ja hyvällä tavalla näyttävä läsnäolo ilman ilmeistä poseerausta. Energiaa esitys räiskyi niin, että tiilisistä holveista saattoi hyvinkin rapista rappausta kineettisessä purkauksessa.

Prahalainen Nèro Scartch ei säästellyt paukkuja showssaan.

Bratři ilmensi musiikillaan samankaltaista voimasaundia. Kokoonpanon kaksi jäbää olivat molemmat taustaltaan rumpaleita ja vieläpä kaksosveljeksiä.

Jiří ja Ondřej Veselý mättivät lavalla kasvokkain kuin toistensa peilikuvina, toinen modulaarisyntikon sekä muilla sähköisillä vermeillä, toinen perinteisellä rumpusetillä. Tulos? Isoa rytmiä vuolaalla kädellä.

Bratři tykittää pelkistetysti rytmiikka edellä.

Zofie Daresin läsnäolo vei vuorostaan ajatukset päinvastaiseen suuntaan. K- ja J-Pop-kytkyinen poutapilvenkevyt keijuilu sujui hellyttävästi koplalta, jonka solisti Žofie Dařbujánová tunnetaan paremmin niin ikään prahalaisesta Mydy Rabycadista.

Glastonburyn kaltaisilla mammuttifestivaaleilla karkaistu osaaminen näkyi lavahabituksessa vapautuneena vallattomuutena, joka loi mielikuvia leikistä. Pirskahteleva sähköinen popitus osui ja upposi, minkä saattoi aistia antautuneesta salillisesta.

Paikallinen Zofie Dares vei ajatuksia kansainvälisiin kytkentöihin.

Kotiyleisö oli hallussa myös Hellwanalla (oik. Monika Evans). Juuret Lontoossa mutta elämä Prahassa on opettanut mukautuvuutta, mikä välittyi naisen musiikista. Jouhevassa fuusiossa sulautuivat r&b, soul ja hiphop varmuudella, joka viesti vahvasta sitoutumisesta.

Vuolas riimittely englanniksi putosi vastaanottavaan kuulijakuntaan, joka tempautui tanssimaan setin mittaan. Heihin Hellwana otti sujuvasti kontaktia toisella äidinkielellään tshekiksi dj:n hoitaessa musiikkitaustaa.

Hellwana ammentaa urbaaneista tyyleistä r&b:stä hiphopiin.

Terveiset Britanniasta

Vierailijoista isoin nimi oli Tom Grennan, jonka ura on nousussa Britannian albumilistan viidenneksi kiilanneen Lighting Matches -debyytin (2018) johdosta. Grennanin keikka lauantai-iltana veti paikalle samalla koko Nouvelle Praguen suurimman yleisön DOX+:n pääsaliin.

Tom Grennan toi Prahaan brittiläistä stadionanthem-osaamista.

Syy oli ilmeinen. Rouheaääninen laulaja-lauluntekijä kertoo teoksissaan arkisia tarinoita katutason näkökulmasta. Ne saivat väen hyvin mukaan, vaikka livenä Grennan vaikutti melkeinpä vaisulta – sujuvasta supliikistaan ja ahkerasta kontaktinotosta huolimatta. Vedot kuten Sober, Little by Little Love ja esikois-ep:n Something in the Water, jonka Grennan jätti illan viimeiseksi encoreksi, kannustivat kuitenkin ison osan kuulijoista spontaaniin lauluun.

Samalta saarelta saapuivat myös Franky’s Evil Party ja The Ninth Wave. Ensin mainittu suolti raivokasta ja poseeraamatonta pauketta, jonka energia oli sukua paitsi varhaiselle brittipunkille ja hardcorelle, myös The Stoogesin ja The Birthday Partyn kaltaisille tummanpuhuville retkueille.

Glasgown Franky’s Evil Party oli festivaalin räjähtävimpiä bändejä.

Kotikulmiltaan Dumfriesista Glasgow’hun asettuneen bändin lavadynamiikkaa hallitsivat vaaniva vaarantuntu sekä hyvällä tavalla arvaamaton rähinä, jotka nivoutuivat vedossa vilpittömältä vaikuttavaan heittäytymiseen. Keikka jättikin kuuntelijan voimaantuneeseen mielentilaan.

The Ninth Wave vei mielikuvat vuorostaan kontrastikkaalle vyöhykkeelle, jossa 1980-luvun uusromantiikkaa syna-synkistelyyn törmäyttävä miksaus hitsattiin Manic Street Preachersista muistuttavaan epätoivoiselta kuulostavaan vimmaiseen eetokseen.

The Ninth Wave miksasi aikatasoja.

Glasgow’laisten keitos toimi hienosti kun vielä keulakuvavastuu oli jaettu kahden vokalisti-muusikon, Haydn Park-Pattersonin ja Amelia Kiddin, harteille

Skottibändit soittivat Cross Clubissa Nouvelle Pragueen sisälletyssä tietoiskussa, jota isännöi kilttiin sonnustautunut Olaf Furniss. Hän yhdistää kotikonnuillaan ylämaalla Wide Events -otsikon alla matkailua, musiikkia sekä ammattilaiskokoontumisia, tuloksena muun muassa Edinburghissa keväisin toteutettava Wide Days -tapahtuma.

Prahassa piipahtivat keikalla niin ikään walesilainen trubaduuri Nia Wyn sekä melankolista riimiä trap-mausteisille taustoille tipauttava Sullii alias Joshua Rogers.

Nia Wyn tarjosi trubaduurillisen laulukimaran.

Wynin nainen ja kitara -konsepti sai kuuntelijat myötäeläviin fiiliksiin ja huojumaan soitteiden mukana, liekö koukuttajana ollut laulaja-lauluntekijän maaläheisyys vaiko ulosannin kytkyt vanhakantaiseen souliin. Niin tai näin, Wyn on jo ehtinyt soittamaan itsensä Paul Wellerin lämmittelyaktina.

Sulliista jäi kryptisempi vaikutelma. Kasvoja myöten tatuoitu mies työsti toisaalta lavaa kouliintuneen varmasti mutta flown monotoninen tasaisuus tuuppi tunnelmaa flegmaattiseksi. Lisäksi dj:n takaa yleisöä kohti ammuttu sininen valo puudutti kuuntelijan aisteja ratkaisevasti vastaanottokyvyn minimoiden.

Sullii edusti Nouvelle Praguen hiphopeinta antia.

Kirkasta kipinöintiä

Muista tuontibändeistä yllättivät erityisen iloisesti kokeellista elektroa suoltava Bolt Ruin ja taide-shoegazellaan vakuuttanut Haiku Garden.

Bolt Ruin vei sähköisiin sfääreihin Nouvelle Praguessa.

Belgialainen Bolt Ruin eli Brecht Linden vaikutti aiemmin synnyinkaupunkinsa Gentin punk-skenessä. Bänditausta välittyi parhaalla mahdollisella tavalla miehen soolokeikalla, joka juhlisti samalla Bolt Ruinin esikois-lp:n julkaisua.

Linden helhui Cross Clubin lavalla Novation-lätkien, efektien ja muun niukan elektroniikan ääressä ja soitti paikka paikoin ohessa kitaraa. Taustalle ammuttiin videotykillä mustavalkoista kuvavirtaa, joka muodosti jyrkän kontrastin eklektiseen sointimaailmaan.

Albumin materiaalia versioiva setti oli industrial-henkisen jumittavaa, kuten Euroopan vanhimpiin lukeutuvan teollisuusalueen kasvatille sopiikin. Saundi taas iski aggressiivisen karusti ja koostui paikoin pelkistä toisteisista rytmeistä. Sähköisesti muokattu kitarointi upposi luontavasti osaksi äänivuota puhdistavassa audiorituaalissa.

Haiku Garden tuo NSK-liikkeen ideoita tähän päivään.

Persoonallisella soinnillaan teki vaikutuksen myös tämänvuotisen Nouvelle Praguen päätösesiintyjä Haiku Garden. Se muistutti balkanilaisen toisintekemisen perinteen juurista 1980-luvun NSK-liikkeessä, jota Laibach vei maailmalle.

Ljubljanan kollektiivin soinnissa Neue Slowenische Kunstia edusti nyt yhdistelmä surisevaa shoegazea ja uuspsykedeliaa sekä taustalle projisoituja videoita. Niiden vanhahtavissa kuvissa kasvot kääntyivät katsomaan kameraan, ja sitten taas toistettiin elastisia voimisteluliikkeitä. Hypnoottinen vaikutelma kertautui soinnissa, joka tuntui leijuvan tilassa aineettomasti suuren taustakankaan visuaaliseen aineistoon sulautuen.

Moisten lekojen rinnalla vaikkapa belgialainen It It Anita ja ranskalainen Lysistrata jäivät köykäisiksi tuttavuuksiksi. Sinänsä Liègen liepeiltä ponnistavan grunge-remmin meluvalli oli bygattu hikeä säästämättä ja desibeleistä tinkimättä mutta pauhun ennalta-arvattavuus ja tarjoillun materiaalin yksioikoisuus verottivat pahasti vetovoimaa, vaikka kavereilla itsellään näytti olevan hauskaa lavalla.

Sama yllätyksettömyys vaivasi Saintesin trioa. Maroon 5:n ja Gorgorothin tapaisia esikuvia arvostavat kollit saivat kyllä kunnioitettavaa vauhtia vääntöönsä, mutta lopputuloksesta ei jäänyt oikein mitään raapaisua.

Asialinjalla, ja hauskasti

Nouvelle Prague 2019 tarjosi lisäksi kolmattakymmentä panelikeskustelua, keynote-esitystä, workshopia ja muuta tiedonjako- ja verkostoitumistilaisuutta.

Kiinnostavaa oli esimerkiksi kuulla, kun Dukagjin Lipa avasi Itä-Euroopasta tulevan ammattilaisen haasteita IQ Magazinen toimittajalle Gordon Massonille. Dua Lipan isä sekä monialayhtiö Republikan perustaja paljasti, että sekä häntä että hänen tytärtään on pidetty lähtökohtaisesti vedätettävinä vain siksi, että he ovat juuriltaan Kosovon albaaneja.

Dua Lipan isä Dukagjin Lipa (oik.) puhui Prahassa uran avainvalinnoista ja uskottavuuden merkityksestä.

Lipa tähdensi samalla lojaaliuden merkitystä. Artistin suosio perustuu faneihin ja some-aikana hyvä sana kantaa aina kauimmas. Siksi Lipat ovat luoneet Balkanille oman festivaalin, joka on heidän tapansa kiittää tukijoukkoja uskollisuudesta. Ohessa on kuulemma kerätty jo lähes puoli miljoonaa euroa erilaisiin hyväntekeväisyyshankkeisiin.

Take the Power Back -tilaisuudessa taas viisi musiikkialan naisammattilaista Euroopasta ja Yhdysvalloista pohti sukupuolen merkitystä arkityössä. Yhteisesti tunnustettiin naisiin kohdistuva vähättely maskuliinisessa maailmassa mutta samaan hengenvetoon torjuttiin yksioikoiset kiintiöt.

Vaihtoehtoiseen elektroniseen musiikkikenttään sekä LGBTQ+-artisteihin erikoistunut Toutpartout Agencyn Hortense Van Der Brande kiteytti monen muun panelistin ajatukset puheenvuorollaan. Hänen mielestään Keychange-hankkeen tapaiset, sukupuolista tasa-arvoa ajavat agendat ovat periaatteessa edistystä nykytilanteeseen, mutta hän itse ei haluaisi työpaikkaa sukupuolen vaan ammatillisen osaamisensa perusteella, kiintiö tai ei.

Naisten asemaa musiikkibisneksessä pui muun muassa Hortense Van Der Brande (2. oik.).

Opettavia ja näin jälkikäteen hauskoja kokemuksia listasi vuorostaan sessio, jossa osallistujat kertoivat mokistaan lavoilla ja etenkin niiden takana levy-yhtiöitä myöten.

Cadiz Music & Digital -yhtiön Richard Englandin muisteloissa yhteen ainoaan vuoteen oli mahtunut useita kymmenien tuhansien puntien mälläyksiä, jotka peilasivat yhteisesti artistien arvaamattomuutta Spinal Tap -ulottuvuutta myöten – bändejä hajoaa oikeasti kolme päivää valtavia satsauksia vaatineen debyyttialbumin julkaisun jälkeen.

Konkaripromoottori Serge Grimaux vuorostaan kuvasi, miten rockbisnes tuottaa katastrofeja lento-onnettomuuksien logiikalla: ketjuuntuvat virheet johtavat mittaamattomiin murheisiin.

Spinal Tap on elävää elämää, todisti Serge Grimaux (vas.) Nouvelle Praguen Márton Nárayn (2. vas.) tentissä.

Hänen esimerkkinsä juontui U2:n PopMart-kiertueen Varsovan keikalta, joka soitettiin elokuussa 1997 Helsingin Olympiastadionin show’n jälkeen. Paikallisella hevoskilparadalla meni kirjaimellisesti syteen ja saveen kaikki mahdollisen sillä seurauksella, että encoren koittaessa Bono jäi lopulta lavakonseptin tehosteisiin kuuluneen peilipallositruunan vangiksi.

YouTube-sessio oli Nouvelle Praguen kokouspaketissa yhtä lailla pedagoginen. Raadin huippuammattilaiset ruotivat tarkoin havainnoin esityslistalle valittuja musiikkinäytteitä, joita niiden luojat saivat lisäksi esitellä dumareille.

Palautetta oli antamassa muun muassa pitkän linjan rock-konkari Eugene Butcher. Hän manageroi Michael Monroeta ja päätoimittaa brittiläistä musiikkilehteä Vive Le Rock Magazine. Sitä julkaistaan edelleen perinteisenä näyttävänä painatteena linjanaan ”rock’n’roll, punk, new wave & beyond”. Siitä mallia muillekin.