Kolumni: Mestarit Areenalla olisi voinut olla myös Neljä tunaria – 1990-luvulla nähtiin ilmiö, joka hämmästyttää edelleen

Arttu Seppänen muistelee uusimmassa kolumnissaan 1990-luvulla suomalaista musiikkikenttää järisyttänyttä Mestarit-konseptia.

Teksti: Arttu Seppänen

Huhtikuun alussa 2016 Soundin nettisivuilla oli uutinen Mestareiden paluusta keikkalavoille 17 vuoden jälkeen. Jutussa kerrottiin, että Pepe Willbergin, Pave Maijasen ja Hectorin rinnalla esiintyy myös Kirka-hologrammi.

Voi kun se olisi aprillipilan sijaan ollut totta.

En ole ainoa, joka palaa toistuvasti miettimään Mestareita. Ilokseni tämän vuoden elokuussa Raimo Öystilä oli kirjoittanut Rytmimusiikin syke -nettisivulleen seikkaperäisen artikkelin Mestareista, johon hän oli listannut kattavasti esimerkiksi kaikki tv-ohjelmat, joissa Mestarit vierailivat.

Tasan 20 vuotta sitten Mestareilta ei voinut välttyä. Mestarit kiersivät loppuunmyytyjä jäähalleja. Kun nykyään artistit alkavat markkinoida Hartsun-keikkojaan jo vuosi etukäteen, niin neljän kuukauden sisällä Mestarit täyttivät Hartsun kolmesti. Kolmesti! Kuka ottaa haasteen vastaan ja pistää paremmaksi?

Elokuussa 1999 Mestarit esiintyivät Olympiastadionilla miltei 40 000 ihmiselle. Mestareista tehtiin sketsejä. Mestareiden livelevy oli vuoden 1999 myydyin albumi.

Mestarit saivat kaiken. Sen eteen tehtiin myös kovaa markkinointityötä.

Hartsun-konsertti esitettiin MTV:llä. Mestarit olivat A-studiossa, Tuttu juttu -show’ssa (kahdesti!), Huomenta Suomessa, Bumtsibumissa. Mestareiden vierailu Marco Bjurströmin isännöimässä ohjelmassa keräsi ennätysyleisön eli yli 1,7 miljoonaa katsojaa. Tänä päivänä tuollainen katsojaluku kotimaiselle tv-ohjelmalle olisi käsittämättömän kova.

Mestarit jopa kävivät remonttiohjelmassa Joka kodin asuntomarkkinat. Jakson nimi oli ”Mestarit katolla”. Kukapa ei promootion nimissä vähän Pepe Willbergin omakotitalon kattoremonttia tekisi.

En tiedä ketä tästä voi syyttää, mutta jotakuta haluaisin syyttää siitä, että tästä kattoremonttipuuhastelusta ei ole yhtäkään pätkää netin videopalveluissa. Laitoin hiljattain jopa ohjelmaa tehneelle tuotantoyhtiölle epätoivoisen viestin asiasta. Miltä Kirka näyttäisi työhaalareissa? Ehkä joskus saamme tietää.

Mestarit-kokoonpanon saattoi kasaan Back to the Sixties -tapahtumien tuottaja Ande Päiväläinen. Suunnittelupalaverissa yksi mahdollinen nimi Mestarit Areenalla -konseptille oli ”Neljä tunaria”.

Mestarit Areenalla oli ajoitettu juuri oikein. Se oli yhtä nerokasta kuin Epe Heleniuksen idea julkaista Eppu Normaalin Repullinen hittejä -kokoelma vuonna 1996. Oli nousukausi, ihmisillä oli rahaa, Mestarit oli turvallista lamanjälkeistä viihdettä. Oikeaa musiikkia sen 1990-lukua määrittäneen konemusiikin sijaan.

Mestareiden aikaan popnostalgian mahdollisuudet olivat ennennäkemättömät. Oli kulunut aikaa riittävästi, että ihmiset pystyivät kaipaamaan 1960-lukua ja sen näennäistä autenttisuutta.

”Ota kolme, maksa kaksi” -tyyppistä markkinointia tekevä Dressmann tuli Suomeen vasta vuonna 2000. Mestarit-keikalla sai periaatteessa neljä yhden hinnalla. Fantastinen tarjous edellä aikaansa. Liput olivat toki aikaansa nähden kalliita, mutta tapaus oli sen vuoden isoin kotimaisessa popmusiikissa, ja eihän sitä voinut väliin jättää.

Eikä se toistu koskaan. Kirka kuoli 2007 eikä Mestareiden paluu ole enää mahdollinen. Ja niin kauan kuin Vain elämää ja sen areenakonsertit tapahtuvat joka vuosi, Suomessa tuskin on tilaa toiselle vastaavalle konseptille samanaikaisesti.

Vuosi Mestareiden jälkeen eli vuonna 2000 naiset tekivät oman kiertueensa. Se oli huomattavasti vaatimattomammin nimetty Leidit lavalla. Olisihan senkin pitänyt olla Leidit areenalla tai jotain mahtipontisempaa, mutta miehille suurieleisyys oli sallitumpaa. Katri Helenan, Lea Lavenin, Paula Koivuniemen ja Marionin kiertueesta elämään on jäänyt etenkin yli 9-minuuttinen Leidit lavalla -hittipotpuri.

Jos nyt muodostettaisiin täysin uusi Mestarit.kokoonpano, Neljä tunaria, niin ketkä siinä olisivat? Olisiko Mestarit tänä päivänä all male panel?

Miettikääpä tätä: Lauri Tähkä, Tuure Kilpeläinen, Arttu Wiskari ja Juha Tapio. Niin, ei kuulosta hyvältä.

Tai siis, kuulostaa Vain elämää -konsertilta. Vaikka ohjelma sinänsä on ollut viihdyttävä, se tuntuu suorastaan pilanneen Mestarit Areenalla -konseptin ainutlaatuisuuden.

Kun nykyisin palaan miettimään Mestareita, yksi sen parhaista asioista on kokoonpanon estetiikka. Ja nimenomaan se levynkansi.

Vaakakuvasta neliöön puristettu surrealistinen kuva saa aikaan kylmät väreet joka kerta. Kirka on kuin puikulaperuna.

Kolumni on julkaistu Soundissa 10/2019.