Kolumni: Popeda, Zeppelin, Badding ja muut rosvot – musiikissa on tapana lainata muttei palauttaa

”Taiteilijat kopioivat, suuret taiteilijat varastavat”, totesi jo Pablo Picasso aikanaan. Populaarimusiikin tekijät ovat noudattaneet periaatetta tunnollisesti, kirjoittaa Arttu Seppänen.
22.5.2019 10:42

DJ Kridlokk kysyy uusimmalla, erinomaisella Silius-levyllään: Miksi Picasso piirsi kuin 1-vuotias?

Kuvataiteilija Pablo Picasso oli kaiken kaikkiaan aika sietämätön äijä, joka piirsi kubistisia hässäköitä ja tuli sanoneeksi esimerkiksi näin: ”Taiteilijat kopioivat, suuret taiteilijat varastavat.”

Tai kenties hän kuuli sen joltain muulta, mutta kommentista on helppo olla Picasson kanssa samaa mieltä. Vain riittävän pöyhkeä taiteilija kykenee varastamaan sekä kutsumaan itseään suureksi taiteilijaksi.

DJ Kridlokkilla on myös kappale Lainaan enkä palauta. Tapio Rautavaara kokeili ”lainaan enkä palauta” -taktiikkaa ja kirjoitti kappaleen Yölinjalla. Hän kreditoi sen omiin nimiinsä. Sattumalta se oli sävellykseltään ja tematiikaltaan aika identtinen Johnny Cashin I Walk The Linen kanssa. Tekijätiedot oikaistiin ensim mäisen kerran virallisesti vasta vuonna 2008.

Led Zeppelinistä mainittakoon, että Wikipediassa on artikkeli List of Led Zeppelin songs written or inspired by others.

Popmusiikki perustuu pitkälti lainaamiseen. Tärkeintä on, miten lainaamisen tekee.

Musiikin tekeminen ja kopiointi mahtuvat huonosti samaan lauseeseen. Tekijän odotetaan näkevän vaivaa teoksensa eteen. Lavalla halutaan nähdä oikeita soittimia eikä muistitikkuja.

Popmusiikki perustuu pitkälti lainaamiseen. Tärkeintä on, miten lainaamisen tekee.

Ei ehkä niin, miten Tapio Rautavaara tai vaikka Rauli Badding Somerjoki ovat tehneet. Syksyllä 2018 nousi kohu kun selvisi, että Baddingin omiiin nimiin merkitsemä Kuihtuu kesäinen maa oli plagiaatti unkarilaisesta kappaleesta Minden ember boldog akar lenni. Se olikin aina kuulostanut liian hyvältä ollakseen Baddingin kirjoittama.

Suora kopiointi on laiskaa ja myös turhaa, koska hyviä biisejä voi hyödyntää laillisestikin. Olavi Uusivirta teki kappaleen Toton Africa, joka keinahtelee inspiraation lähteensä ympärillä kuitenkaan suoraan kopioimatta. Kun taas vaikka Pyhimyksen 0:n sävellys on puhallinsovituksia myöten napattu Cliff Richardin The Day I Met Mariesta.

Toisten lainaaminen on uskottavampaa kuin toisten. Evelinan kappaleesta Sun vika nousi kohu, koska sitä verrattiin Camila Cabellon Havana-hittiin. Yhtymäkohdat kappaleiden välillä ovat ilmeiset, mutta ei varsinaisesti mitään intertekstuaalisuutta kummempaa. Popedan Kuuma kesä on saanut porskuttaa ihan vapaasti, vaikka lähtökohta on ilmiselvästi ollut Mudin Hair of the Dog.

Vestan Lohtulauseita-albumi on täynnä ilmiselviä viittauksia eri hitteihin. Fakin rockstarr -kappaleen nimessä on jo Post Malone -viittaus, mutta itse kappaleen tuotanto on hienovarainen toisinto Selena Gomezin Bad Liarista, joka puolestaan lainaa Talking Headsin Psycho Killeristä legendaarisen bassokuvion.

Tämä on lainaamista, joka haluaa tulla huomatuksi. Eikä kohua synny. Havana ei ole samaan tapaan kanonisoitu osaksi länsimaista, arvostettua popkaanonia kuin Psycho Killer.

Havana oli iso hitti, ja Evelinan tulkittiin haluavan hyödyntää sen suosiota omassa tuotannossaan. Samaan tapaan Vestan tuotannossa hyödynnetään Talking Headsin brändiarvoa ja ankkuroidaan teosta osaksi tiettyjä merkitysrakenteita. Samalla siitä on Vestalle myös kaupallista hyötyä. Lainaamisen suhteen Fakin rockstarr nähdään kuitenkin jalompana tekona kuin Evelinan Sun vika.

Se on erikoinen harha, sillä kummassakin tapauksessa on kyse samasta, sangen hyväksyttävästä asiasta, eli hienon alkuperäisteoksen hyödyntämisestä ja kunnioittamisesta. Niin ikään Havanalla on omat inspiraation lähteensä.

Rap herätti aikoinaan vastarintaa, koska musiikki pohjautui muiden tekemiin sävellyksiin ja niistä napattuihin sampleihin. Se näyttäytyi kopiointina, jonain ei-omaperäisenä. Nykyrap taas on monen mielestä paskaa, koska ”kaikki kappaleet kuulostavat samalta”, vaikka nykyään kenttä on juuri monipuolisempi kuin koskaan aiemmin.

2010-luvun alkupuolella suomenkielistä rapmusiikkia popularisoitiin lainaamalla vanhoja iskelmähittejä. Popmusiikki on yhteistä kulttuuria. Popmusiikki on jatkuvassa, aktiivisessa yhteydessä menneisyyteensä. Se on siitä riippuvainen. Kaikilla on käytössä samat ainekset, joita kukin hyödyntää omalla tavallaan ja kierrättää.

Siksi joku voi kuulla yhtymäkohtia Debussyn ja Lapinlahden Lintujen välillä.

Jokainen joka julkaisee popmusiikkia hyväksyy, että hänen tekemänsä teos lähtee omalle radalleen ja siitä tulee osa yhteistä kulttuuria.

Jos haluaa lainata muttei palauttaa, niin hyvänä muistisääntönä toimii, että kirjasto ei halua hyllyynsä takaisin kirjaa, jonka olet kirjoittanut täyteen omia merkintöjä. Siinä vaiheessa olet ominut teoksen jo itsellesi.

Teksti: Arttu Seppänen
Kolumni on julkaistu Soundissa 4/19.

Lisää luettavaa