Laskelmointi kuuluu popmusiikin piiriin. Eikä siinä ole mitään pahaa niin kauan, kun syntyy hyvää musiikkia. Siitä huolimatta tuntuu, että musiikkiteollisuuden murroksen myötä popmusiikista on kadonnut riskinottoa ja yllätyksellisyyttä entisestään. Kanye Westille voi nostaa hattua ainakin siitä, että hän ei tee taiteessaan ihan tavanomaisia ja odotettuja ratkaisuja, vaikka halutessaan hän voisi jyystää tiiminsä kanssa musiikkinörteille sopivia sampleja aina hamaan tappiin asti.
Olen laskeskellut, että popmusiikissa saa yllättyä tätä nykyä kunnolla vain noin kahden vuoden välein. Fiona Applen Fetch the Bolt Cutters (2020) löi ekspressiivisyydellään ilmat pihalle kesken koronan. Sitä ennen oli saanut yllättyä viimeksi Low’n Double Negativen (2018), Frank Oceanin Blonden ja Bon Iverin 22, A Millionin (molemmat 2016) kaltaisten levytysten äärellä.
Vuoden 2022 yllätyksen on tarjonnut toistaiseksi Sault albumillaan Air. Tällaista ei tosiaan osannut odottaa.
Kuulin Saultia ensimmäisen kerran tuoreeltaan Turun Bar Kukan levyraadissa keväällä 2019. Muistikuvieni mukaan bändi vakuutti muutkin raatilaiset ja vei voiton. Bändi herätti jo silloin myös hämmennystä: musiikin rakennusainekset olivat hyvin tuttuja, mutta bändistä ei tiedetty mitään saati löytynyt juuri mitään tietoa. Bändi ei ole antanut yhtäkään haastattelua.
Esimerkiksi Spotifyn tekijätiedoista saa kaivettua esiin nimet Cleopatra Nikolic ja Dean Josiah Cover. Jälkimmäinen tunnetaan myös tuottajanimellä Inflo, joka on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Adelen ja Michael Kiwanukan kanssa.
Saultia on kuvailtu kollektiiviksi. Tarkkaa jäsenmäärää tai kokoonpanoa ei tiedetä. Hyvin todennäköisesti Inflo toimii kokoonpanon kokoavana voimana.
Olen aina tulkinnut anonymiteettia taiteessa siten, että nimimerkki tai nimettömyys siirtää kaikesta spekulaatiosta huolimatta huomion tekijästä itse teokseen ja sen sanomaan. Anonymiteetti on viesti tekijästä toissijaisena elementtinä. Myös Saultin musiikissa tärkeintä on tekijän sijaan se, mitä taiteessa sanotaan.
Saultin musiikissa käsitellään mustaa identiteettiä ja rasismia. Vuonna 2020 ilmestynyt teospari Untitled (Rise) ja Untitled (Black Is) tuntuivat hyperajankohtaisilta. Black Lives Matter -liike oli kuumimmillaan.
Aikamme vitsaukset eli omaelämäkerrallisuus, tarinatalous, sosiaalinen media ja yksilöiden selviytymistarinat yhdistettynä entistä henkilövetoisempaan julkisuuteen vaikuttavat jo niin taiteen tekemiseen kuin sen vastaanottoon.
Kun tekijä on piilossa, taide ei henkilöidy kehenkään. Rasismin kaltaisista aikamme tärkeistä kysymyksistä tulee näin helpommin kaikille yhteisiä. Se on Saultin viesti.
Sault on julkaissut nyt kolmen vuoden aikana jo kuusi albumia. Se on ripeä tahti erityisesti siihen nähden, että laatu on pysynyt tasaisen hyvänä, ja albumit ovat keskenään erilaisia.
Tyylillisesti Saultin musiikissa on ollut aineksia esimerkiksi funkista, rockista, neo soulista ja rapista. Siksi uusin julkaisu Air veti täysin maton alta, koska siinä ei ole oikeastaan lainkaan mitään edellä mainituista. Air on pesunkestävää nykyklassista, oikeastaan kuoromusiikkia.
Tällaisia siirtoja näkee hyvin vähän popmusiikissa. Vaikka Airin sävellykset eivät ole erityisen kompleksisia, niin arvostukseni Saultia kohtaan nousi merkittävästi. Levyä on komeaa kuultavaa alusta loppuun, tähänastisen vuoden parhaita teoksia.
Steve Reichin vaikutuksen kuulee kuoro-osuuksissa. 12-minuuttinen Solar nousee levyn keskeiseksi teokseksi, kollektivismin eeppiseksi ylistykseksi. Luos Higher ottaa vaikutteita Kenian kansanmusiikista siirtäen yhtyeen katsetta angloamerikkalaisen maailman ulkopuolelle.
Levy tekee yhden kädenojennuksen kappaleessa Time Is Precious, joka ottaa lopussa pienen sivuaskeleen soulin ja gospelin puolelle, ja kappaleessa lauletaan hetken ajan englantia. Ratkaisu on ymmärrettävä, mutta olisipa se jätetty tekemättä, niin kokonaisuus olisi ollut tinkimätön.
Anonymiteetti tai uusi nimimerkki vapauttaa kokeilemaan ja ottamaan riskejä, vaikka sen toivoisi olevan mahdollista muutoinkin. Popmusiikissa olisi kosolti tilaa muille vastaaville projekteille. Esimerkiksi Gorillaz on ollut edellisillä levyillään vain kuriositeetti, josta on vaikea löytää minkäänlaista perusteltua roolia. Sault ottaa anonymiteetista täyden hyödyn irti. Tällaista nimimerkin takaa huutelua on helppo kannattaa.
Teksti: Arttu Seppänen
Kolumni on julkaistu Soundissa 5/22.
