Kuudes Aisti | 27.-29.7.2012 Kallio, Helsinki

Huraa! Kaupunkilainen tehdas on palannut tuotantosuhteiden keskiöön! Kapitalismi on organisoinut teollisuutta aasialaisiin hikipajoihin, Foxconn-tyylisiin kauhulaitoksiin tai vähintäänkin suomalaiskaupunkien laitamien kliinisiin yrityspuistoihin, mutta punatiiliset ja työläisromanttiset tuotantolaitoskorttelit ovat löytäneet roolinsa uudelleen, tällä kertaa metropolialueiden luovien luokkien symbolisen lisäarvontuotannon toimipisteinä. Tänä vuonna debytoineen Kuudes Aisti -festivaalin verkkosivut kertovat, että ”Sörnäisten tuotantolaitoskorttelit rakennettiin 1800-luvulla silloisen kaupunkirakenteen ulkopuolelle turvallisuussyistä.”

Moninapaiseksi festivaalialueeksi muunnettu kortteli oli viikonloppuna jälkiteollisen talouden ytimessä, tyylien, makutottumusten, fiiliksen – parilla sanalla sanoen kulttuurisen pääoman – jalostamona ja jakamona.

Monipuolisen esiintyjäkatraansa festivaali koosti sellaisista kotoisista ja ulkomaalaisista esiintyjistä, jotka piileskelevät rytmi- ja rockmusiikin himmeämmin valaistuissa koloissa. Jonkinlaista pääesiintyjän kaapua kenties yritettiin sovittaa Sonic Youth -ikoni Kim Gordonin luisille harteille. Yhdessä japanilaisen, immateriaali-alan sekatyöläisen Ikue Morin kanssa lauantaina festivaalin päälavalle noussut Gordon tökki ja sohi kitarastaan melua, joka taipui vain harvoin soinnuiksi tai melodioiksi. Lisää jäntevyyttä olisi kaivannut joko Gordonilta tai sitten Ikue Morin haurailta sylimikro-ohjelmoinneilta – tällaisenaan nämä abstrahoidut ääniympäristöt jäivät liian kauas toisistaan. Eväitä parempaan oli olemassa.

Soitettiinpa taivasalla toki muutakin. Circle on tietysti parhaimmillaan verraton kuningasriffikone, mutta osaapa se vajaan tunnin aikana näivettyä myös puuduttavaksi. Hieman sama vika vaivasi K-X-P:tä. Sen junnaavalle, motoriselle svengille altistuu toki mielellään, mutta ensihuuman laannuttua jää kaipaamaan koukunpoikasta tai dynamiikkaa. Jumituksen ja kaikkinaisen krautfilian lomassa olikin ihan virkistävä kuulla Veronica Fallsin napakka twee-hetki. Lontoolaisyhtye pörisi kiltisi indiepop-pilttuussaan, mutta teki sen mielenkiintoisesti ja tietyllä särmällä.

Festivaalikorttelin sisätiloihin levittäytyneillä klubeilla kumisivat ja kolisivat mielenkiintoiset äänet kautta viikonlopun. Lauantaina Mika Vainion hulvattoman äärimmäiset ja raskaat ääniaallot jättivät peseytyneen olon, ja vuorokautta myöhemmin berliiniläinen Shackleton täytti maanantaiksi vääjäämättä kääntyvän yön armottomilla bassotaajuuksilla ja toismaailmallisilla rytmisillä lentomatoilla. Elektronisen musiikin elimellisempiin nimiin lukeutuva Mark Ernestus oli yhdessä MC Tikimanin kanssa ehtinyt tosin jo täyttää bassovajetta hämmästyttävän syvällä dubillaan. Muun muassa Basic Channel- ja Rhythm & Sound -kokoonpanoissa rytmimusiikin paradigmoja muuttanut Ernestus ottaa matkapuhelinvalmistajan mukaan nimetyn Factory-tilan äänentoistosta kaiken irti.

Perjantain mielenkiintoisimmasta annista vastasi puolestaan – edelleen räikeän aliarvostettu – Clouds, joka perkussionisti Samuli Kosmisen avustuksella lumosi yhdistelmällä kasaan hajoavia, pölyttyneitä melodianpätkiä, syviä taajuuksia ja vapaasti jatsanneita rumpusoundeja. Shabazz Palacesin, jonka hieno Black Up -albumi keräsi Soundissakin viime vuonna oikeutetut ylisanat, konsertti ei sen sijaan Cloudsin ideailottelun jälkeen kantanut aivan toivotulla tavalla. Kahden riiminsylkijän ja sylimikron yhdistelmä ei tavoita rohkeasti rönsyilevän Black Up -albumin pioneerihenkeä.

Iloisesti onnistui sen sijaan lauantaina yllättämään Tulenkantaja-Hannibal, joka paukutti Black Motor -jazzpumpun kera mainion ja tyylitietoisen keikan. Hannibalin tulkitsema Puukko-Mackie jäi ehdottomasti festivaalin huippuhetkien joukkoon. Maksaa vaivan katsoa vaikka Youtubesta, mistä on kyse.

Teksti: Timo Harjuniemi