Livejulkaisun dokumenttiosuus kertoo yhdeksästä päivästä ja kolmesta keikasta Buenos Airesin River Plate -stadionilta. Näkökulma on keikkoihin valmistautuvien fanien ja parhaimmillaan yli 30 vuotta mukana kiertäneiden soitinteknikkojen ja lavanrakentajien, ei niinkään bändin. Soittajista ei näy kuin vilauksia ja irti saadan ainoastaan pari lyhyttä kommenttia. Ulkonäöllä tai bändin ajatuksilla ei ole koskaan ollut mitään merkitystä AC/DC:n menestyksessä.
Kuten ennenkin, AC/DC antaa musiikkinsa puhua. Se on omimmillaan pelkistetyillä livejulkaisuilla. Mukana ovat samat elementit kuin vuosikymmeniä: Angusin riisuutumisrituaali, soolopelleily, kello, tykit ja Rosie. Biisilistaa on hivenen varioitu uusimman levyn myötä, mutta aika pienin muutoksin mennään. Bändi on virkeä ja iskussa, vaikka Cliff Williams, Phil Rudd ja Malcolm Young alkavat näyttää zombiekolonnalta. Argentiinalaisfanien antaumus tulee esiin pomppivana, vellovana ja huutavana ihmismerenä, sekä lukemattomina AC/DC-tatuointeina.
Ensimmäisen illan kymmenen, toisen 21 ja kolmannen muutama kamera takaavat monipuolisen näköalan AC/DC:n työmaalle. Ruutu jaetaan usein kahteen tai kolmeen osaan ja yleisöreaktioita verrataan lavan tapahtumiin. Perussettiä, jonka katsoo jälleen kerran mielellään.
