THE AFGHAN WHIGS: Do To The Beast

THE AFGHAN WHIGS
Do To The Beast
Sub Pop

16 vuotta on kulunut The Afghan Whigsin hienosta 1965-albumista. Sen jälkeen Greg Dulli on tehnyt musiikkia Twilight Singersissä, joka viime kädessä on hänen sooloprojektinsa, ja Mark Laneganin kanssa The Gutter Twinsissä. Jokusia vuosia sitten hän sanoi Afghan Whigsin comebackin vaikuttavan mahdottomalta, vaikka oli aikaisemmin todennut bändin eronneen ystävinä ja periaatteessa olevan olemassa. Ota tuosta selvä…

2006 Whigs teki pari kehuttua uutta biisiä kokoelmalevylleen, ja 2011 lähes alkuperäinen kvartetti kokoontui All Tomorrow’s Parties -tapahtumaan jatkaen siitä harvakseltaan keikkailuaan, joka huipentui vuoden 2012 murhaavaksi ylistettyyn New Yorkin -vetoon. Viime vuoden SXSW:ssa Whigs esiintyi yllätysvieraanaan R&B-tähti Usher. Sen jälkeen Dulli kertoi bändin hautovan uutta albumia.

Tämän vuoden helmikuussa alkuperäisen kitaristi Rick McCollumin ilmoitettiin kuitenkin yhtäkkiä loikanneen laivasta, joten yhtyeen Sub Popille palauttavalla Do To The Beastilla kitaroita pelaa vuorotellen useampi mies. Luultavasti McCollumin jo äänittämät osuudet on äkkiä korvattu muilla kitaristeilla.

Joka tapauksessa odotin levyä innolla. Olihan Afghan Whigs niitä harvoja 90-luvun rockbändejä, joiden kohdalla voi puhua vaaran tunteesta, ei vähiten Dullin riskaabeleissa lyriikoissa. Tyypillinen ysäri-indie-nypytys ei Gregiä kiinnostanut, hän sanoi Whigsin tavoittelevan The Bandin, Neil Young & Crazy Horsen ja psykedelisen soulin yhdistelmää. Se onnistui (tavallaan) hyvin: kolmion kantoja ei helposti huomannut, jälki kuulosti vain Afghan Whigsiltä.

Kaiken tuon jälkeen turhauttaa joutua kertomaan, ettei Do To The Beast vaan kolahda kunnolla, vaikka olen pyörittänyt sitä moneen kertaan. Jotenkin en saa musiikista pitävää otetta, vaikka siinä on paljon lupausta.

Menon tunnistaa heti Whigsiksi: se on intensiivistä, Dullin laulu on vereslihalla eikä soundista puutu terää, mutta materiaali, joka yksittäin tuntuisi varmasti paljon paremmalta – esimerkiksi videosinkku Algiers on hieno moderni ”lännen balladi” ja jouset soivat paikoin väkevästi – limittyy oudon tasapaksuksi pötköksi. Whigsin suolana toiminutta soul-vibaa en löydä tästä millään.