Arvio: Greg Dullista alkaa olla puhti poissa – The Afghan Whigsin uutuus on pahimmillaan kuin videopelin valikkomusiikkia

The Afghan Whigs
How Do You Burn?
Royal Cream

Greg Dulli on uransa aikana tehnyt hyvää musiikkia niin The Afghan Whigsin, The Twilight Singersin ja The Gutter Twinsin kanssa kuin soolonakin. Valitettavasti Dullin urotöistä alkaa olla jo aika kauan. Kymmenen vuotta sitten The Afghan Whigs teki comebackin, mutta alkuperäisestä bändistä on Dullin lisäksi jäljellä enää basisti John Curley.

Comebackin jälkeiset kolme levyä eivät ole enää tavoittaneet Congregationin (1992) ja Gentlemenin (1993) aikaista taikaa, ja How Do You Burn? on niistä ehdottomasti laimein. Levyn avaava I’ll Make You See God tavoittelee groovea Queens Of The Stone Agen malliin, mutta päätyy kuulostamaan lähinnä EA Sportsin NHL-pelin valikkomusiikilta. Epäonnistuneen kokeilun jälkeen levy pääsee takaisin raiteilleen, jotka ovat kuitenkin enimmäkseen samat mitä jo In Spadesillakin (2017) kuljettiin.

Erotuksena How Do You Burnilla bändi kuitenkin ottaa vaikutteitaan enemmän klassisesta rockista kuin alternativesta. Please, Baby, Pleasen sovituksessa otetaan mallia On The Beachin aikaisesta Neil Youngista, ja Concealer muistuttaa Bruce Springsteenin kulta-aikojen sävellyksiä.

Jo edesmenneen Gutter Twinin Mark Laneganin laulua kuullaan The Getawayn taustoilla.