Caroline Polachek on viimeiset kymmenen vuotta ollut eräänlainen popin julkinen salaisuus. Noteerattu mutta ei täysin tunnustettu.
Syy voi olla tinkimättömissä uravalinnoissa. Eksentrisellä indievenkoilulla sykähdyttänyt Chairlift-duo lopetti toimintansa heti saatuaan kolmannen levynsä Moth (2015) ulos, vaikka bändiin oli ladattu valtavia odotuksia. Polachek siirtyi taustavaikuttamaan kirjoittaen biisejä muun muassa Beyoncélle ja Charli XCX:lle. Samalla hän julkaisi kaksi kokeellista levyä taidepopin ja ambientin parissa. Ne jäivät täysin marginaaliin.
Vuonna 2019 julkaistu Pang palautti artistin kartalle hitikkäämpänä, joskin syvällä PC Music -tyyppisessä vaporwave-psykedeliassa uitettuna tekijänä. Tuokaan albumi ei täysin lunastanut odotuksia. Genrehybridinä progehtava r&b-levy saattoi yhä olla liian outo.
Biisinkirjoitus on virheetöntä, ja vaikuteshoppailu aiheuttaa sopivaa levottomuutta.
Desire, I Want To Turn Into Youn erityinen voima on kuitenkin juuri tuossa Polachekin tavassa törmäyttää odottamattomia ja eriparisia mielikuvia, ääniä ja nyansseja. Sunsetin Ibiza-kitaran arkinen koukku istuu saumattomasti samalle levylle Billionsin uskonnollisen ekstaasin kanssa. Idea johtaa toiseen unen logiikalla.
Desire, I Want To Turn Into Youta haluaisi kritisoida derivatiiviseksi, Pangin ideoita kierrättäväksi työksi, mutta lopulta se on tuttu konsepti tehtynä paremmin. Biisinkirjoitus on virheetöntä, ja vaikuteshoppailu aiheuttaa sopivaa levottomuutta. New agen ja ysärikonesoundien käyttö on ehkä jo hieman arvattavaa kuvastoa, mutta myös häikäilemätöntä. Sen sijaan, että biisin voisi maustaa Enya-vivahteilla, täytyy muuttua Enyaa suuremmaksi pastissiksi.
Myös Polachekin hyperpopista ammentava estetiikka on hiottu entistä överimmäksi niin musiikissa kuin stailauksessa (entiset ”ulkomusiikilliset seikat”). Jos vielä 2020-luvulla löytyy nuivia ihmisiä, jotka inhoavat Björkin tai Kate Bushin vastaavaa poseeraamista, niin varmasti myös tämä levy ärsyttää heitä ilahduttavan paljon.