Saran meno on muuntautunut ensilevyjen nu-metalista pohtivaan indierockiin ja edelleen elektronisempaan popleijailuun. Hallava yhdistää näitä kaikkia ja tuo vielä mukaan oikein toimivan lisätwistin.
Ensivaikutelma ei ole helppo. Erittäin rajusti prosessoitu tuotanto on pintapuolisesti kylmä ja hengetön. Tarkempi tarkastelu kuitenkin paljastaa ihmiset koneellisen pinnan alla.
Suuria tunteita kantavat melodiat ja soittosuoritteiden eläväisyys luovat erikoisen kontrastin kliinisen pintatason kanssa. Joa Korhosen laulu luotaa surumieltä ja melankoliaa lohdullisin tuntein mutta paikoitellen liki tunnistamattomaksi käsiteltynä.
Rohkeaksi ja haastavuudessaan erinomaiseksi paljastuva levy on tyylillisesti monipuolinen ja dynaamisesti laaja. Omaan korvaani lempeästi valssaavan Massaharhan ja sitä seuraavan thrash metal -riffillä jyräävän Anhedonian välinen ero on hätkähdyttävä mutta toimiva. Silti hyökkäävä metallimörssäys voi olla jollekin liikaa.
Vaikka aloituskappale ja temaattinen johdanto Hyvästi kapteeni tuntuu saapuvan satamaan hyvin herkkänä, kehotan pitämään ensikuuntelulla äänevoimakkuuden maltillisena.