SARA: He kutsuivat luokseen

SARA
He kutsuivat luokseen
Universal

Lähtemisen teema on vimmannut Saran. Suuri osa sanoituksista käsittelee jollakin tavalla vanhan jättämistä taakse, pois vievän tien etsimistä ja jälkien peittämistä. Kotisivulla puhutaan eteenpäin astumisesta. Ja kun levyn pyöräyttää, ymmärtää nopeasti, että Sara todellakin on lähtenyt, asettunut vaiston vietäväksi. Ei taida olla paluuta aiempien levyjen teollisuus- ja uusmetallisiin sävyihin. He kutsuivat luokseen -albumilla soittavan Saran leimaaminen metallibändiksi on yhtä viisasta kuin meteoriitin ampuminen sorsana tai oksaisen kakkosnelosen väittäminen ratakiskoksi.

Vielä muodostan varjoni- ja Huokaus -kappaleiden hempeän hauraat laululinjat ja viehkosti puoleensavetävät kertosäkeet harhauttavat takertumaan niihin kiinni siten, että Saran musiikkia pitää pitkään suoraviivaisena. Sitä se päällisin puolin onkin, mutta biiseissä on mukavaa sisäänrakennettua säpinää, joka odottaa löytämistään.

Paukut eivät vielä riitä tavoitteiden saavuttamiseen. Neljännellä levyllään Sara soittaa kuin utuverhon takana, kiehtovan raukeana, mutta jotenkin jäsentymättömänä. Liian moni laulu livahtaa ohi jättämättä jälkeensä muuta kuin soittimen näytössä palavan järjestysnumeron. Bändi on liikkeessä, mutta visio siintää toistaiseksi saavuttamattomissa. Menneisyyden taakat on kuitenkin karistettu ja vaiston voi antaa viedä.