Suomalaisen nu-metalin tunteikas kärkinimi Sara meni veden äärelle ja teki tähän mennessä syvimmän albuminsa. Se on myös paras Sara-levy tähän mennessä. Se esittelee musiikillisesti kasvaneen yhtyeen, joka edelleen uskoo teemalevyihin ja punaisiin lankoihin.
Jollain tavalla olen aina pitänyt Saran musiikista, mutta se ei koskaan ole vakuuttanut minua. Sara on soinut välillä taustalla – ei muuten.
Nyt vaikuttaa siltä, että Saran uusin albumi ei jää taustalle. Veden äärelle on todella hyvin kasattu kokonaisuus, jossa vetinen teema toistuu hienovaraisesti yliampumatta. Johan sen sanoo biisilistakin: Kartta rinnassa, Laine kerrallaan, Aallot kääntyy pois, Veden äärelle, Meren äärellä ja niin edelleen. Teemaltaan kyse on myös liikkeestä. Jokin saapuu jonkin iäti liikkuvan äärelle. Sara liikuttelee kauniita melodioitaan edestakaisin kuin meri aaltoja.
Musiikillisen kehittymisen ohella myös Jorma Korhosen ääni on käynyt läpi muutoksen. Johan olemme tottuneet efekteillä kyllästettyyn laulantaan Saran tapauksessa, mutta nyt Korhonen paljastaa itsensä. Laulajan ääni nousee usein hyvinkin pintaan. On vain ihmeteltävä, miksi näin ei ole ennen tehty. Jos Korhonen on jostain syystä ollut epävarma äänensä soundista, on se ollut turhaa. Tosin Veden äärelle -levyllä musiikki tukee ja on yhteydessä lauluun enemmän kuin aikaisemmin.
Saran tunnelmallinen matka aaltojen maailmassa on hieno kokonaisuus. Yksittäisiä kappaleita sieltä on vaikea nostaa esiin. Jos pienen naiiviuuden antaa anteeksi, kädessä on yksi tämän vuoden parhaita suomalaisia rocklevyjä.