BLACK MOSES: Emperor Deb

Debyyttilevynsä oivaan saumaan pukkaava Black Moses on 90-luvun alun indie-hirmu Thee Hypnoticsista tutun Jim Jonesin ja ainakin Briteissä jonkinasteista suosiota nauttineen Penthousen Graeme Flynnin perustama ja rumpali Chris Buncallin täydentämä trio, joka kaiken järjen mukaan ottaa näkyvän paikkansa julkisuudessa The White Stripesin ja Black Rebel Motorcycle Clubin vanavedessä. Kaiken pitäisi olla kunnossa: bändi näyttää kuolemattomassa rock´n´roll -lookissaan hyvältä, sen musiikissa on muodikasta retro-ote ja vaarallista kiihkoa tuntuu piisaavan.

Ja mikä parasta: päinvastoin kuin mediat valloittaneet kollegansa Black Moseksella on hallussaan myös hyvät biisit oli kyse sitten maanisesta Stooges -runttauksesta, psykedeliasta, soulista, 70-luvun mahtipontisesta hard rockista kuin rytmikkäästä nykybluesista, jota veivatessaan poppoo kuulostaa aivan Jon Spencerin Blues Explosionilta. Yhtäläisyyksiä on yritetty rakentaa myös stoner rockiin, joka sinänsä on ymmärrettävää, sillä Musta Mooses on käänteissään verkkainen ja raskaskin, mutta riffivetoisia yhtyeen kappaleet eivät ole vaan keskiössä pomputtelee Flynnin rouhkea basso.

Emperor Deb on miellyttävällä tavalla ajaton levy. Se olisi ollut kotonaan 60-luvun protopunk -tunnelmissa, 70´s -henkisessä suurieleisessä fiilistelyssä kuin viime vuosikymmenen alun grunge- ja myöhemmin garageporukoissa. Sama pätee itse kundeihin: Jim, Graeme ja Chris pukeutuvat pikkutakkeihin ja kauluspaitoihin ja käyttävät aurinkolaseja varmasti äidin luona sunnuntaikahvilla käydessäänkin. Kaikki puhuu kuitenkin musiikin kielellä eikä mikään viittaa siihen, että bändi on tekemässä itseään tykö juuri nyt vain siksi, koska oikea rock on kerrankin muotia.