Narsismilla ja ahneudella ei ole rockissa mitään rajaa. Turha vaatimattomuus ei ole koskaan vaivannut The Byrdsin jäseniäkään. Yhtyeeltä julkaistiin ensimmäinen koko uran kattava boksi jo vuonna 1990. Projektia veti silloin The Byrdsin nokkamies, Rickenbackereistaan tunnettu Roger McGuinn. Bändin vaiherikkaaseen historiaan paneutuneita rocktietäjiä tuskin yllätti tieto siitä, että samaisen boksin kappaleista valtaosa oli syntynyt juuri McGuinnin kynästä. Tämä siitäkin huolimatta, että biisintekijänä McGuinn ei ollut samaa tasoa kuin yhtyeen alkuperäinen laulaja Gene Clark, jolta samalle julkaisulle oli kelpuutettu vain kourallinen biisejä.
Uusi There Is A Season -boksi on koottu edeltäjäänsä demokraattisemmin. 95 kappaleen joukosta esiin nousevat Gene Clarkin kirjoittamien mestariteosten ohella myös basisti Chris Hillmanin ja laulaja-kitaristi David Crosbyn komeat hengentuotteet. Pakollisten Mr. Tambourine Man- ja My Back Pages -versioiden lisäksi Bob Dylanin kappaleet loistavat pitkälti poissaolollaan. The Byrdsin rivistöissä vain puoli vuotta viihtyneen Gram Parsonsin laulut jäävät myös sivuosaan, mutta toisaalta miehen kantripaidat ovat koristaneet viime vuosina ihan tarpeeksi monen uudelleenjulkaisun ja kokoelman kantta.
Näkyvämpään rooliin pääsee sen sijaan bändin viimeisessä kokoonpanossa vaikuttanut Clarence White ja tämän Telecaster. Sittemmin edesmennyt White kilpailee rockhistorian aliarvostetuimman kitaristin tittelistä siitäkin huolimatta, että hänen jäljittelemätön kitarasoundinsa on dokumentoitu The Byrdsin ohella lukuisten muiden rock-, kantri- ja bluegrass-artistien levyille.
Boksin kolmannen ja neljännen levyn harvinaisemmat liveraidat 60- ja 70-lukujen taitteesta kohentavat huomattavasti yhtyeen mainetta korkeintaan välttävänä livebändinä. Tästä huolimatta The Byrdsin ontuva näkemys Chuck Berryn Roll Over Beethovenista on lähinnä huvittava. Täkynä vanhoille faneille kansioon on sisällytetty liikkuvaa kuvaa: kymmenen kappaleen bonus-dvd koostuu bändin 60-luvun puolenvälin tv-esiintymisistä.
Harvalla bändillä The Beatlesin ja The Rolling Stonesin lisäksi on ollut historian saatossa yhtä monta jäljittelijää kuin The Byrdsillä. There Is A Season toimiikin tarpeellisena muistutuksena yhtyeen jättämästä massiivisesta musiikillisesta perinnöstä, josta ovat ammentaneet muun muassa Egotrippi, Tom Petty ja The Jayhawks. Viimeksi mainitussa orkesterissa vaikuttaneen Gary Lourisin saatesanoja vapaasti lainatakseni: ”The Byrds tuli luoneeksi kokonaan oman genren, johon on yhdistetty muun muassa termit folkrock, kantrirock ja psykedelia.” Se ei ole huono suoritus viideltä parikymppiseltä folk-muusikolta.