A Different Light -kappaleen alussa kitarat jyrähtävät ukkosen lailla. Tai ainakin odottamattoman ronskisti. Muutenkin Cats On Firen kolmannella albumilla on ihan uudenlaista musiikillista rohkeutta ja ryhdikkyyttä.
On ilo kuunnella levyä, jolla yhtye tuntuu todella löytäneen oman ilmaisunsa vahvuudet. Nykyään Cats On Firen kuvaaminen lupaavavaksi olisi halpamaista. Vaikka taustalla edelleen väijyykin brittiläisen kitarapopin pidättyvämpi ja lukeneempi laita, ei valmista ja monipuolista All Blackshirts To Me -albumia voi kutistaa vaikutekimaraksi.
All Blackshirts To Me -levyllä on monenlaisia kappaleita, joista melkein kaikki toimivat. My Sense Of Pride helkkyy klassisena 1980-luvun kitarapoppina, Smash It To Piecesin kertosäe keikkuu kuin juomalaulu ja 1914 And Beyond on Euroopan poliittiseen historiaan pureutuva outo pianosävelmä. Levyn päättävä Finnish Lace -instrumentaali voisi sulkea myös Håkan Hellströmin albumin. Sen merihenkisyys tuntuu tärkeältä, vahvalta viittaukselta rannikkokaupunkeihin, joissa Cats On Firen laulaja ja lauluntekijä Mattias Björkas on asunut.
Mattias Björkasin tekstit ovat oma lukunsa. Niitä ei ole aina yritetty istuttaa sävelmään ja ne lähestyvät aiheitaan yllättävistä tulokulmista. Ne vilisevät allegorioita ja viittauksia, joiden oivaltaminen tuottaa arvaamatonta iloa. Kynä on totta tosiaan miekkaa mahtavampi.
Cats On Firen uudella albumilla laulupuolikaan ei ole enää nynnyä. Taustoja laulavan Iiris Viljasen kirkas ääni tuntuu täydelliseltä vastinparilta Mattiaksen aiempaa itsevarmemmalle tyylille.
Cats On Firen laulaja ja lauluntekijä Mattias Björkas vastasi Soundin uteluihin.
Olet asunut muutaman vuoden Göteborgissa. Millainen kaupunki Göteborg on?
– Ihmiset puhuvat mieluusti satamakaupunkiperinteestä ja siihen kuuluvasta mytologiasta. He myös korostavat kaupungin brittiläisiä piirteitä, vaikka tosiasiassa ne rajoittuvat siihen, että IFK Göteborgin UEFA Cupin vuonna 1982 voittaneeseen joukkueeseen kuului neljä pelaajaa, joiden etunimi oli Glenn.
– Muuten Göteborg peilaa itseään usein Tukholmaan. Täällä vaalittavan omakuvan mukaan Göteborg on vapaamielisempi, iloisempi ja rennompi, ja vähemmän trenditietoinen, kuin pääkaupunki.
Oletan, että olet anglofiili ja kiinnostunut Englannista muutenkin kuin popmusiikin puitteissa. Mikä Englannissa ja englantilaisuudessa erityisesti viehättää sinua?
– En halua romantisoida Englantia millään tavalla. Englantilaiset tekevät sitä aivan riittävästi itse. Myös muussa Euroopassa on aivan riittävästi kritiikittömiä anglofiilejä. Englanti on toiminut hurmahenkisen ihailun kohteena vähintään kahdella vuosisadalla ja monet muuten merkittävät ja älykkäät ihmiset ovat olleet naurettavan rakastuneita kaikkeen brittiläiseen.
– Suurin anglofiili läheisistäni on äitini. Hän on ollut englanninopettaja ja onnistunut siirtämään minulle perinnön, jonka mukaan brittienglanti on oikeaa englantia. Hän reagoi vaistomaisella vastenmielisyydellä, jos joku puhuu televisiossa liian lavealla amerikkalaisella aksentilla, mutta voi sen sijaan katsella vaikka mitä brittiläisiä paskasarjoja kuullakseen ihastuttavaa kuningattaren englantia. Olisi symbolinen äidinmurha, jos laulaisin amerikkalaisella aksentilla.
Äidinkielesi on ruotsi ja kirjoitat englanniksi. Onko sinulla erityistä suosikkia suomenkielisten sanoittajien joukossa?
– Gösta Sundqvist on yksi suurimmista johtotähdistäni. Minulle avautui aivan uusi maailma, kun kuulin ensimmäistä kertaa Leevi & The Leavingsia. Istuin sivillipalvelushuoneessani ja tein jotain todella tylsää, kun kuulin Amalian RadioMafiasta. Rupesin sillä hetkellä itkemään, koska vereni melankoliataso nousi liian korkealle.
– Joku saattaa väittää, että en voi Gösta Sundqvistin ymmärtää tekstejä täysin oikein, koska olen ruotsinkielisestä kodista Vaasasta. Haluaisin kuitenkin kääntää asian toisin päin ja sanoa, että jos hänen tekstinsä koskettavat minun kaltaistani ihmistä, se vain osoittaa kuinka vahvoja ne ovat.
Tykkäätkö enemmän kissoista vai koirista?
– Aiemmin olisin epäilemättä sanonut, että kissoista, mutta elämässäni on ihminen, joka on opettanut minut rakastamaan koiria.
– Luullakseni Christopher Hitchens sanoi, että kissat ja koirat vetävät erilaisia johtopäätöksiä ihmisten käyttäytymisestä niitä kohtaan. Kun koirat saavat ruokaa ja hellyyttä, ne päättelevät, että ihmiset ovat jumalia. Kun kissat saavat samoja asioita, ne päättelevät olevansa jumalia itse. Minua kiehtoo kumpienkin suhde ihmisiä kohtaan. Nämä “liitot” kuuluvat asioihin, jotka tekevät ihmisen olemisesta arvokasta.
Teksti: TERO ALANKO