CATS ON FIRE: Our Temperance Movement

CATS ON FIRE
Our Temperance Movement
Johanna Kustannus

Turkulaisnelikko Cats On Fire on – urheilujournalistista latteutta lainatakseni – keskittynyt omaan tekemiseensä. Ikään kuin kissat olisivat käpertyneet koloonsa kehittämään sointiaan käsityöläisen ammattiylpeydellä, omassa näkemyksessään pitäytyen ja kaiken maailman pyrkyreitä sinne tänne viskelevistä trendipuuskista piittaamatta. Yhtyeen toinen levy Our Temperance Movement on palkinto uutteruudesta: äärimmäisen tyylikäs kymmenkappaleinen kitarapoplevy, joka on vahvasti historiallinen mutta ei missään nimessä pastissinomainen.

Our Temperance Movementin lähdeluettelo on sikäli poikkeuksellinen, että se alkaa s:stä, ja tarkemmin sanottuna The Smithsistä. Paikoin Cats On Fire tuntuu ympäröivän itsensä löydöillä Morrisseyn ja Marrin jäämistöstä. Vinkki epäilijälle: kuuntelepa vaikka kiihkeän Lay Down Your Armsin tai upeakertosäkeisen The Steady Peacen kitarahelinää.

Selvimmin manchesterilaisten vaikutus kuuluu eittämättä laulaja-kitaristi Mattias Björkasin suorituksessa. Ensinnäkin hänen äänessään on nuoren Morrisseyn kuulautta, ja toiseksi Björkasin sanoitusten hauska ja vieraantunut arroganssi ja elitismikin on pakko laskea The Smiths -laulajan syyksi. Minään Mozzerin reinkarnaationa Björkas ei onneksi pyri kuitenkaan esiintymään, vaikka tekeekin Letters From A Voyage To Swedenilla havaintoja, joiden sävyssä on jotain perin tuttua. ”When will they learn/too much adultery just poisons your mind”, kuuluu kysymys ruotsinlaivan elämää observoivan suusta.

On Cats On Fire onneksi paljon muutakin. Paikoin se vetäytyy nynnypoppiin, jossa laulu on vähän arkaa ja instrumentteja soitetaan pikkuisen ujosti, kuin peläten, että heviä kuunteleva isoveli marssii huoneeseen ja pilaa taas kaiken. Toisinaan jossain vilahtaa The Curen Robert Smithin holtiton olemus, ja paikoin Cats on Firen musiikin tenhossa on jotain perin 60-lukulaista. Niin juohevasti se soljuu.

Debyyttinsä The Province Complainsin (2007) saksalaiselle levymerkille tehnyt Cats On Fire kuuluu tätä nykyä Johanna Kustannuksen talliin. Saapa nähdä, löytääkö entistä useampi suomalainen musiikinystävä yhtyeen tämän siirron ansiosta.

Helmikuun lopulla Espanjan-kiertueen toteuttaneen Cats On Firen lauluntekijä, laulaja ja kitaristi Mattias Björkas vastasi kysymyksiin bändin nykytolasta, tuoreesta levystä ja Morrisseysta. Minkälaiset tunnelmat jäivät Espanjan-kiertueesta?

– Todella hyvät. Eritoten Madridissa vastaanotto oli uskomaton. Se oli hieman yllättävää, sillä levyjämme ei ole julkaistu siellä. Kaipa se kielii siitä, millainen on internetin rooli nykyaikana.

Millaiselta uusi levynne kuulostaa ensialbumiin nähden?

– Onhan se varsin erilainen. Ainakin melodioiden osalta. Vaikka levy on englanninkielinen, kaikki sen laulut liittyvät jotenkin Suomeen. Levy kertoo siitä, miten minä näen Suomen.
– Levyn nimi on henkilökohtainen protestini suomalaista alkoholikulttuuria vastaan. Ihmiset yksinkertaisesti juovat liikaa täällä.

Uutta levyä kuunnellessa mieleen tulee väistämättä The Smiths. Yhtye ja sen solisti Morrissey ovat kaiketi vaikuttaneet sinuun laulunkirjoittajana?

– No joo, kaikki sanovat, että me kuulostamme The Smithsiltä. Enkä minä sitä loukkauksena ota, olenhan ollut fani jo pitkään. Toisaalta toinen suuri vaikuttaja on ollut The Kinks ja Ray Davies. 

– Morrisseyn tuoreempia soololevyjäkin olen kuunnellut. Ringleader Of The Tormentors oli hieno, mutta tämä uusin (Years Of Refusal) kuulostaa aika raskaalta.

TIMO HARJUNIEMI