DURAN DURAN: The Singles 81-85

Arvio julkaistu Soundissa 05/2003.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Supermalleja, luksusjahteja, kokaiinia, kansainvälisiä listahittejä ja eksoottisissa lomakohteissa kuvattuja videoita. Duran Duran oli 80-luvulla menestyvän popyhtyeen arkkityyppi - the real thing!

Arvio

DURAN DURAN
The Singles 81-85
EMI

Supermalleja, luksusjahteja, kokaiinia, kansainvälisiä listahittejä ja eksoottisissa lomakohteissa kuvattuja videoita. Duran Duran oli 80-luvulla menestyvän popyhtyeen arkkityyppi – the real thing! Duran Duran on myös viimeisen viiden tähden arvoisen James Bond -tunnussävelmän tekijä. A View To A Kill -single ilmestyi toukokuussa 1985 ja on tämän laatikon ajallisesti viimeinen julkaisu. Barbarella-elokuvasta nimensä äkänneen popyhtyeen kokoonpanon sen kulta-aikoina muodostivat lapsena Persil-pesuaineen tv-mainoksessa esiintynyt laulaja Simon Le Bon, taiteilijanimen turvin esiintynyt kosketinsoittaja Nick Rhodes (ristimänimeltään Nicholas Bates) sekä kolme Tayloria, jotka eivät olleet mitään sukua toisilleen. Heistä Andy soitti kitaraa, John bassoa ja Roger rumpuja. Kaikki viisi olivat niin kauniita/komeita, että olisivat kelvanneet minkä tahansa 80-luvulla myyntilistoilla menestyneen brittiläisen popyhtyeen keulakuvaksi. Ei ihme, että maailma lankesi heidän eteensä polvilleen.

Kaiken lisäksi Duran Duranin kolme ensimmäistä albumia olivat ensiluokkaista musiikkia, niistä keskimmäinen eli Rio (1982) täydellinen eskapismin kiteytymä ja yksi koko vuosikymmenen nautinnollisimmista poplevyistä. Helppo tätä koreaa birminghamilaisviisikkoa on halveksia, mutta heidän ollessa voimiensa tunnossa kukaan maailmassa ei kirjoittanut parempia pophittejä. Planet Earth, Girls On Film, Hungry Like The Wolf, Save A Prayer, Rio, Is There Something I Should Know?, New Moon On Monday, The Reflex, A View To A Kill – ABBAn Anderssonin ja Ulvaeusin popsävelmien nerokkuus on tunnustettu jo kauan sitten, joko pian on Duranien vuoro?

The Singles 81-85 -laatikko sisältää yhtyeen 13 ensimmäistä singleä b-puolineen, kunkin omana alkuperäiskantta jäljittelevänä levynään. Varhaisten singlejen 12-tuumaisille versioille räätälöidyt hittiraitojen night versionit tarkoittavat yleensä minuutilla tai parilla pidennettyä introa, mutta onnistuvat silti vaikuttamaan ylellisiltä. David Bowien Fame kuulostaa Duranien esittämänä suorastaan luontevalta ja Steve Harleyn Make Me Smile (Come Up And See Me) -klassikon liveversiokin toimii ryhdikkäästi. Niin, aikoinaan Duran Duran oli myös erittäin ahkera ja pystyvä livebändi.

Jos epäilette sanojani tai haluatte yllättyä toden teolla, kuunnelkaa euforisen Rio-singlen b-puoli, akustisen kitaran dominoima versio samannimisen albumin päätösraidasta The Chauffeur. Yhtä herkkään ja hauraaseen tunnelmaan ei moni tunnustettu artisti pysty kertaakaan uransa aikana. 

Lisää luettavaa