DURAN DURAN: Astronaut

Kyynisyys romukoppaan, kun Duran Duran tekee paluun alkuperäiskokoonpanollaan pyöreästi parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Hatunnoston sinnittelemisestä ansainneet Simon Le Bon ja Nick Rhodes saavat jälleen mukaansa Taylorit Johnin, Rogerin ja Andyn. Ja kas kummaa, ryhmässä on yhä entistä taikaa!

Viisikon edellisellä, vuoden 1983 Seven And The Ragged Tiger -albumilla, hieman hakusessa ollut ajatus on nyt tiukasti kasassa. Astronaut onnistuu kuulostamaan samanaikaisesti modernilta ja kuitenkin ah, niin perinteisen Duranilta. Heti rumpujen astuessa sisään avausraidalla (Reach Up For The) Sunrise ei ole epäilystäkään kenestä on kyse.

Levyn vahvuus on etenkin sen tasaisuudessa. Ehkä irrallisia singleklassikoita ei Astronautilta irtoa, mutta ei se myöskään sisällä pahempia suvantovaiheita. Eikä lauluntekotaito ole minnekään kadonnut, esimerkkeinä vaikkapa hienot Finest Hour ja What Happens Tomorrow.

Eihän Astronaut ole samalla tavalla kiihkeän kokaiininhuuruisen dekadentti albumi kuin vaikkapa Rio-klassikko, mutta aika harva yhtye pystyy 20 vuoden tauon jälkeen näin innokkaaseen ja täysipainoiseen suoritukseen. Vaikea silti uskoa tämän julkaisun tuovan yhtyeelle uutta fanisukupolvea, mutta siihen tuskin riittäisi minkäänlainen taideteos.

Duran Duran ei ole enää Hungry Like The Wolf, mutta vahvasti Still Breathing.