Dynaztyn kolmannelta huokuvat edelleen glamin ja katurockin ihanteet, vaikka tukholmalaiset ovatkin paljon lähempänä melodisen ja kepeän, jopa aor:ään kallellaan olevan hardrockin perinteitä. Turmiollisuus ja kukkoilu painii turvallisemman ja siistimmän hardrockin kanssa ja puhtoisempi puoli vie selvän voiton.
Dynaztylta puuttuu esimerkiksi Hardcore Superstarin rock-uskottavuus ja kivenkova iskevyys, Reckless Loven säädytön tarttuvuus ja tarkoituksellinen ylilyönti sekä nyky-Europen groove ja juurevuus. Puhumattakaan Skid Row’n ensimmäisten levyjen kaikkivoipaisuudesta, mihin tässä koko ajan kuitenkin pyritään. Kaikkiin suuntiin kurkotetaan, mutta otetta ei oikein saada mistään.
Dynaztyn kaltainen 1980-luvun puuterinaamaheviin viittaava bändi tarvitsee hittejä ja mahdollisimman mieleenjääviä kipaleita elääkseen ja hengittääkseen. Land Of Broken Dreamsin ja Fallingin kaltaisilla rallatuksilla ja hitureilla osutaan sinne päin, mutta viimeinen, kaadon niittaava silmänisku jää aina uupumaan.
Skid Row’ksi, Mötley Crüeksi tai Europeksi ei tulla tuosta vaan. Esikuvat ovat selvät, mutta matka on vielä tavattoman pitkä.
