ERI ESITTÄJIÄ: Mikä fiilis!

"Vaikka 1970-luvusta puhutaan usein punkin ja progressiivisen rockin aikakautena, oli vuosikymmenen merkittävin musiikillinen ilmiö disko. Syy diskomusiikin suosioon oli hyvin yksinkertainen: useimmat ihmiset eivät olleet kiinnostuneita punkin anarkiasta ja progen hankalista kappalerakenteista, mutta he pitivät tanssimisesta ja hauskanpidosta." Noin vakuuttelee Mikä fiilis! -kokoelman toimittajakolmikko kansitekstissään ja menee metsään niin että tekokuituisen diskopuvun takinkäänteet vain lepattavat.

Disko ei nimittäin missään tapauksessa ollut 70-luvun merkittävin musiikillinen ilmiö. Ilmiöhän se tietysti oli ja antoi oman mausteensa tuon ajan popkulttuurille, mutta niin tekivät myös nuo parjatut proge ja punk. Ja jos tänä päivänä tutkittaisiin, minkä vaikutus näistä kolmesta genrestä oli lopultakin laajakantoisin, niin mitäpä veikkaatte, ketkä näistä 70-luvun hittiartisteista se suuri yleisö tunnistaa vielä tänäkin päivänä: 5000 Volts, Anita Ward, Irene Cara, Pink Floyd, Genesis, Sex Pistols vai Clash. Taitaisivat nuo diskon mega-myyjien nimet saada osakseen pelkkiä hämmentyneitä olankohautuksia.

70-luvun kestävimmän musiikillisen ilmiön muodostivat kuitenkin singer/ songwriterit, siis nämä Bob Dylanin viitoittamalle tielle lähteneet sähköiset trubaduurit. He tekivät 70-luvulla merkittävää musiikkia ja menestyivät sanan kaikissa merkityksissä, ja näiden Bruce Springsteenien, Neil Youngien, Paul Simonien yms. karisma ja kiistaton luomisvoima myy yhä levyjä ja täyttää isoja areenoita – samalla kun nämä diskon kuninkaat ja kuningattaret kelpaavat korkeintaan pölyisten nostalgia-iltojen kummajaisiksi.

Mikä fiilis! -levylle on kerätty ne kaikkein hikisimmät suomennokset kansainvälisistä hiteistä. Niitä tulkitsevat kotoisen iskelmätaivaan kestotähdet: Danny, Vicky Rosti, Eini, Frederik, Markku Aro jne. Tässä pitkässä listassa on oikeastaan vain yksi poikkeus: levyn kansikuvatyttö Mona Carita ei enää pönötä juorukuvaajien salamavaloissa – noista muista me emme varmaan pääse eroon ikipäivänä!

Matkaradioiden muoviseen sointimaailmaanhan nämä biisit on aikoinaan tuotettu, niinpä onkin jokseenkin hätkähdyttävää kuulla korkeatasoisista hifi-laitteista niin tarkasti ja niin selkeästi, kuinka säälittävän surkeita laulajia esimerkiksi Danny, Eini ja Frederik ovat.

Levyn toimituskunta muistuttaa kuin suurenakin ansiona, että muutamat kokoelman kappaleista ovat kelvanneet oikein TV-mainoksiin ja että Fredin Elää mä sain on jopa "takuuvarma lattiantäyttäjä Helsingin tanssiklubeilla". Mainosmies diggaa ja stadilainen tanssii – tämän täytyy olla in!