Mallan kolmas albumi liikkuu klubimusiikin ja intiimin kokemuksen välitilassa. Se on yhtä aikaa kevyt ja painava: musiikki kutsuu liikkeeseen, mutta pysähtyy ajoittain kuuntelemaan itseään. Sanoissa on aiempaa enemmän vakavuutta, jopa lähes äänettömiä avunhuutoja.
Äänimaailma rakentuu sopuisista ristiriidoista, joissa kirkkaat ja kuulaat sävyt törmäävät tummempaan, sykkivään pohjaan. House, drum and bass ja diskomaiset viitteet muodostavat kokonaisuuden, joka tuntuu kehossa viekoitellen ja vääntäen, muttei koskaan pakottaen.
Mallan ääni ei pyri hallitsemaan vaan asettuu osaksi tuotantoa, yhdeksi instrumentiksi muiden joukkoon. Henkäykset, huokaukset ja kaikuvasti lausutut sanat ovat perinteistä Mallaa. Tuotannon terävät kulmat saavat rinnalleen pehmeyttä, ja kappaleiden väleissä viipyilee väreilevä autuus. Taustalta aistii myös ahdistavan maailmantilanteen painon, joka ei purkaudu sanoiksi vaan liikkeeksi ja tilaksi.
Tasapaksun klubipoljentomössön sijaan Pieni exit on mietitty, ajatuksen kanssa rakennettu albumi, joka katsoo ulospäin ja antaa tilaa tulkinnoille. Utua on yhä, mutta se leijuu nyt ympäristössä, ei mielen sisällä. Kokonaisuus koukuttaa hiljalleen ja palkitsee toistuvat kuuntelut.
