HOOVERPHONIC: Presents Jackie Cane

HOOVERPHONIC
Presents Jackie Cane
Columbia

Aikaisemmin enemmän tai vähemmän triphopin parissa toiminut Hooverphonic korottaa rimaa. Belgialaiskolmikon viitekehyksen piirtävät tällä kertaa 60/70-lukujen suuret pop-ikonit, kuten Cilla Black, Petula Clark ja jopa Scott Walker, jonka voi hyvinkin kuvitella tulkitsemaan trumpettien ja kuorojen isosti säestämää Day After Daytä.

Laji ei ole helppo, mutta intiimisti laulava Geike Arnaert, kitaristi Raymond Geerts ja basisti/ohjelmoija Alex Callier selviytyvät siitä hämmästyttävän hyvin. Homman suolaavat paljolti Callierin tekemät elegantit orkesteri- ja jousisovitukset. Stephan Van Uytvanckin huuliharppu ja David Poltrockin koskettimet kiinnittävät myös huomion aina kuvaan ilmaantuessaan.

Pääosin Callierin kynäilemä oma materiaalikin vakuuttaa. Walker Brothersia samplaava Sometimes; etäisen oopperalaulun ja rautalankakitaran leimaama One sekä harvinaisen hienostuneesti 80-luvulle osoittava, haikea Human Interest suorastaan vaativat pääsyä listoille. Ne kuullaankin heti levyn aluksi peräkkäin. Oivasti tarttuvuutta ja tyylitajua yhdistelee myös bondmainen The World Is Mine. Ikiaikaisesti intialaisine vokaalisampleineenkin instrumentaalinen Jackie's Delirium voisi säestää jotain saman 007:n toimintajaksoa.

Levyn jälkipuoliskolla triphoppailu nostaa enemmän päätään. Valitettavasti. Sävelmät tuntuvat kuin joltain varhaisemmalta albumilta karanneilta, vaikka melodiat ovat laadukkaita. Shampoo ja sekä dub-rytmiikkaa että kirkkourkuja tarjoava Others Delight yhdistelevät selkeimmin trip-hop-estetiikkaa elokuva-poppiin, mutta saumat näkyvät. Jos alkupuolen linja pitäisi loppuun saakka, kuvitellun laulajattaren traagisesti päättyvää elämää kuvaava imaginäärinen soundtrack hipoisi napakymppiä.