Berliiniläistynyt Islaja, syntymänimeltään Merja Kokkonen, on tehnyt viisi levyllistä spontaanilta kalskahtavaa ja kosmopoliittisen monimuotoisesti kihahtelevaa musiikkia, jota kuvaa jatkuva hämmästyneisyys. Kuten kummastelemamme taiteilijat Francis Baconista Doris Lessingiin ja Meredith Monkista Fritz Langiin, Islaja kääntyy sisäänpäin etsimään vastauksia kieltäytymättä sokeutumasta käsittämättömän maailman edessä.
Jos Kokkonen onkin näkijänä suhtautunut jo pitkään piittaamattomasti sovinnaisuuksiin, Keraaminen pää on minuuttejaan pidempi näyte staattisesti paikallaan polkevaa, syvälle kurkottavaa ja lapsellisesti haparoivaa äänten vuoropuhelua, joka todistaa tekijänsä janoavan tahraamattomia tekstuureja. Niistä aukeaa uudenlaisia portteja tuntemuksiin, joita ääni herättää, eikä tässä valossa olekaan merkityksetöntä, että Keraamista päätä kannattelevat monesti ameebamaisesti käyttäytyvät sähköiset rakenteet, eivät akustisiin soittimiin palautuvat
luonnonmukaiset äänenvärit. Ujeltavat, surisevat ja pulputtavat pistot seurustelevat äänekkäästi keskenään Kokkosen muotoon veistetyn äänen pitäessä hovia nyrjähtäneen maailman keskellä. Jopa siellä hän onnistuu kuulostamaan etäiseltä ja olemaan sittenkin etualalla.
Saatesanoissa kirjailija Antti Nylén toteaa, että ”hiljaisuutta on jäänyt kuuluviin”, ja sähköisen kuosin ohella levy yllättääkin nimenomaan tapahtumiensa hienovaraisuudella, haluttomuudella pureskella musiikkia kokemuksiksi kuulijan puolesta. Yövalolla vaski voi kaikua kuin Blade Runner Bluesilla, mutta maailma on toinen, kuulijan maailma kolmas. Riisutuimmillaan Keraaminen pää on kaavamaisen kulmikas kokoelma lyhyitä katkelmia ja uuvuttavasti takeltelevia luuppeja, mutta tummanpuhuvan raaka esitys ja ylä-ääniksi purkautuva ekspressionismi onnistuvat pääsääntöisesti kohottamaan kokemuksen sanojen tuolle puolen.
Merja Kokkonen, Keraaminen pää kuulostaa leimallisesti uudenlaiselta Islajalta. Lehdistötiedote antaa ymmärtää, että valmistusprosessissa ”joukkoon joutui liikaa sähköä”. Kertoisitko hieman levyn valmistusprosessista ja siitä, miten levy siirtyi yllättävänkin sähköisiin tunnelmiin?
– Voisin tekijänä sanoa Keraamisesta päästä, että se on aivan luonnollinen jatkumo aikaisemmille levyilleni. Levyn valmistaminen oli hyvin pitkä ja hidas tapahtuma. Kovalevyn kätköissä on kymmeniä versioita jokaisesta kappaleesta. Jotkut versiot ovat ehkä parempia kuin levylle päätyneet mutta soundiltaan niin erilaisia, ettei niitä voinut ottaa kokonaisuuteen mukaan.
– Taiteilijana tärkein materiaalini on tietysti oma elämäni, ja levynteon aikana elämääni tuli uusia yllättäviä soittimia. Ne pyysivät, että koskettaisin niitä. Kaikesta ”sähköstä” huolimatta haluaisin huomauttaa, että olen myös taltioinut tarkasti konserttipianon pedaalin narinan. Syntetisaattorin luonne on tietysti sisäänpäin kääntyneempi, mutta myös sen rikkinäisellä virtajohdolla on oma äänensä.
Musiikkisi kiertelee ja pyörtelee siinä määrin, että se kuulostaa vain hetkittäin lineaariselta. Miten tällainen musiikki käytännössä syntyy, jos ajattelet prosessin etenemistä alusta loppuun?
– Musiikkia syntyy pääasiassa täydenkuun aikaan vapauttaessani sammakot pianonkoskettimille, samaan aikaan kun harakka repii paljetteja paidastani ja saa tiu’ut helisemään korvanlehdissäni. Tekoprosessissa on mukana myös ihmeitä, sattumia sekä silkkaa uurastusta. Lopputulos on kuulijan korvaan aina eri kuin tekijän. Vaistonvaraisesti tiedän mitä ääniä kohti kulkea ja kokeilemalla ne joskus saavutan.
– Tunnen olevani onnekkaassa asemassa säveltäjänä, koska olen täysin itseoppinut. Ehkäpä siksi kuulostan ainoastaan itseltäni. Toisaalta juuri se tekee musiikistani puhumisen vaikeaksi, ja on otettava avuksi sanastoa muilta taiteenaloilta, kuten maalaustaiteesta. Islajan sävelet ovat Islajan kieli, ja siksi tätä on niin vaikea kääntää suomeksi.
Konserttisi ovat toisinaan huumaavan räiskyviä ja ailahteleviakin hetkiä. Niiden rinnalla Keraaminen pää kuulostaa tasaiselta jos ei seesteiseltä, pikemminkin mietteliäältä kuin huikean dynaamiselta.
– Konsertin tekee ainutlaatuisiksi se, että toistaiseksi minun on oltava siellä henkilökohtaisesti paikalla. Tulevaisuudessa saatan lähettää paikalle hologrammini, joka paitsi on täydellinen ja vailla painovoiman velvoitteita myös muistaa aina laulunsanat oikein. Levyiltä voi kuunnella musiikkia milloin haluaa. Siellä en ole läsnä kuin äänenä. Se tulkinta on muuttumaton ikuisesti, taiteilijan itsensä valitsema versio; livenä kun ei ole toista ottoa. Jos levy on muuttumaton linnoitus, live-keikka on vaarallinen telttaretki.
Teksti: Asko Kauppinen
