JOHN WETTON: Sinister

Yllättävän mainion Arkangelin jälkeen John Wettonille tuli selvästikin ikävä Asia-yhtyeen superaikoja, ja niinpä laulaja/basistin uusi sooloviritys tursuukin 80-lukulaista radiorockia. Nimestään huolimatta levyltä ei löydy ilotonta kantta lukuunottamatta tummia sävyjä ensinkään. Toisaalta näin jonninjoutava musiikki saa kyllä kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin, joten ehkä titteli on ihan paikallaan.
Levy alkaa lupaavasti kohtalokkailla syntikkasoundeilla, mutta siitä kirmaistaan pusikkoon hulvattoman vikkelästi. Sinisterin yhdeksän varsinaista laulua kumisevat onttouttaan, niin lyyrisesti kuin melodisesti. Wetton on yleensä parhaimmillaan kipoisten balladien tai aidosti ankarien jytinäbiisien kanssa, eikä tältä levyltä löydy kummankaan lajin edustajia. On vain kepeää remputusta ja kliseisiä sanoituksia Say It Ain't Son tyyliin: "Say it ain't so, what I'm hearing now, darling, I don't wanna know, Oh no".
Ainut helpotus löytyy Crimson-kollegojen Fripp ja McDonald kanssa kyhätyltä instrumentaalipalalta E-SCAPE, joka sekin on selkeää täytemateriaalia. Muista vierailijoista pitää kai mainita ex-Genesis-mies Steve Hackett, joka käy huudattamassa huulihanuria rallissa Real World. Kuten arvata saattaa, huuliharpun sulosoinnut eivät kyseistä kappaletta pelasta, jos eivät kohta pilaakaan.