JORMA KAUKONEN: Blue Country Heart

Arvio julkaistu Soundissa 08/2002.
Kirjoittanut: Timo Kanerva.
"Kun aloin soittaa kitaraa joskus 50-luvulla, tapailin juuri näitä old timey -sävelmiä. Bluegrassiksi niitä silloin sanottiin. Ei se musiikki ollut mitään perinteistä bluesia, mutta ei tarkasti ottaen myöskään bluegrassia.

Arvio

JORMA KAUKONEN
Blue Country Heart
Sony Jazz

"Kun aloin soittaa kitaraa joskus 50-luvulla, tapailin juuri näitä old timey -sävelmiä. Bluegrassiksi niitä silloin sanottiin. Ei se musiikki ollut mitään perinteistä bluesia, mutta ei tarkasti ottaen myöskään bluegrassia. Itse asiassa tämä on lama-ajan lauluntekijöitten tuotantoa, ja se on säilynyt keskeisenä osana meidän kulttuuriamme kaikki nämä vuosikymmenet." Noin määrittelee Jefferson Airplanesta ja Hot Tunasta tunnettu kitaristi Jorma Kaukonen uuden, loistavan albuminsa tyylisuunnan.

Nämä ovat tosiaan herkkiä ja koskettavia lauluja 20- ja 30 -lukujen kovasta arkipäivästä. Täkäläinen musiikinharrastaja huomaa levyltä ensimmäiseksi sen yllättävän tosiseikan, että peräti kaksi tämän suomalaisista juuristaan ylpeän kitaristin valitsemista lauluista on meille kovastikin tuttuja Tuomari Nurmion klassiselta esikoisalbumilta – nimittäin Jimmie Rodgersin Waiting For A Train (Makasiinin luona) ja The Shelton Brothersin Just Because (Just siks).

No, siinähän sitä pääsinkin mainitsemaan sen ainoan yhteyden koto-Suomeen. Muuten nämä Jorma Kaukosen persoonallisella lauluäänellään tulkitsemat laulut tuovat etsimättä mieleen Coenin veljesten elokuvan Voi veljet missä lienet? ja sen miljoonia ja taas miljoonia myyneen soundtrack-levyn.

Samasta amerikkalaisten laulelmien kultaisesta aarteistosta Kaukonen on ammentanut – siitä kertovat jo sellaiset laulut, kuten I'm Free From The Chain Gang Now, Prohibition Has Done Me Wrong, Bread Line Blues sekä ehkä tämän kerrassaan komean levyn kaunein kappale What Are They Doing In Heaven Today, eleettömällä tavallaan koskettava ja haikean harras hymni kaikille niille ystävillemme ja omaisillemme, jotka eivät enää ole keskuudessamme täällä maan karulla kamaralla.

Musiikillisesti Jorma Kaukonen on siis palannut juurilleen, mutta samalla hän on irtaantunut mahdollisimman kauaksi siitä psykedeelisen bluesrockin sähköisestä sointimaailmasta, mistä hänet on parhaiten opittu tuntemaan. Musiikki on täysin akustista, ja soittokavereikseen on Kaukonen saanut alan ehdottoman parhaimmiston: dobroa käsittelee mestarillisesti Jerry Douglas, mandoliinia Sam Bush, bassoa Byron House sekä banjoa parilla raidalla Bela Fleck. Rumpalia bändissä ei ole lainkaan.

Nykyaikana äänitykset on yleensä hoidettu niin varmalla perusammattitaidolla, ettei studiotyöskentelyyn tule yleensä erikseen kiinnittäneeksi huomiota, mutta tällä kertaa on soundi niin syvän lämmin ja kuulaan kirkas, että sen veroista harvoin kuulee. Bändi soittikin koko albumin neljänä sessiopäivänä Nashvillen legendaarisessa ja akustisesti täydellisessä Masterlink-studiossa. Työkaluinaan miehet käyttivät aitoja 20- ja 30 -lukujen instrumentteja, eivätkä he tarvinneet edes kuulokkeita – mihinpä niitä tarvittaisiinkaan, pärjäsi se Laulava Jarrumieskin ilman moisia vempaimia!

"Vuoden toistaiseksi paras albumi!", tokaisi Blue Country Heartista Kuloniemen Esakin, eikä tähän mielipiteeseen voi olla yhtymättä. 

Lisää luettavaa