Vuoden 2005 piristävimpiä levyjä oli Josh Rousen Nashville. Varsinkin sen kaksi ensimmäistä biisiä, joista toisessa kuulsi The Smiths, toisessa The Replacements. Nyt Rousen ilmaisua maustaa latinalaisempi, akustisempi svengi. Ei tarvitse kuitenkaan olla Francis Goya kuullakseen sähkökitaraa siellä sun täällä. Subtítulo on poplevy, mutta bossanovasti esitetty. Sovitukset ovat vaivattomia ja kepeitä, kaukana konservatorioiden kevätjuhlien pakkosaludosta.
Jännintä Josh Rousessa amerikkalaisena lauluntekijänä on musiikin epäamerikkalaisuus. Vaikka mies on kotoisin synkimmästä Nebraskasta, lauluntekijän aseet on teroitettu Nashvillessä ja tekstien fraseologia on hyvin jenkkiä. Rousen biisit ovat yhä parhaimmillaan hienon läpikuultavia, tarttuvia sävelmiä ja hyviä tarinoita. Ollaan pitkälti samoilla linjoilla kuin vaikkapa Kings Of Convenience. Sävellyksissä ei miehen asettuminen Espanjaan kuulu, toteutuksessa kylläkin.
Subtítulo tuntuu mini-lp:ltä, sillä se kestää vaivaiset 33 minuuttia. Universaaleja biisejä ei ole kuin pari ja mahtavia ainoastaan yksi. It Looks Like Love kuulostaa siltä kuin bändi vetäisi innostuneesti The Carpentersia Naantalin Kapellskärin välisellä laivareitillä. Eli heijastumalta maailmasta, jota ei ole.
