Levyllään 1972 (2003) Josh Rouse palasi onnistuneesti tuon vuosikymmenen tunnelmiin, uutukaisella on siirrytty seuraavan vuosikymmenen musiikkimaisemaan. Yleinen konsensus on, että 1980-luku oli soundillisesti popmusiikin murheen alho, (Höpsistä! pt. huom.) joten Rouse on ottanut melkoisen riskin – varsinkin kun hänet tunnetaan lähinnä alt.countryn piirissä operoivana laulaja-lauluntekijänä.
Rousen esikuvat ovat kuitenkin tyylikkäämmästä päästä ja homma klaarataan kuiville läiskerumpujen ja melko maltillisten synamattojen hetteikössäkin. Rousen pelastuksena on, että hänen lauluntekotaitonsa eivät ole kadonneet; laulut ovat ammattimiehen käsialaa ja niissä on tekijänsä tunnusmerkit. Nimikappaletta koristaa tyylikkäästi saksofoni, Businessman on äänimaailmaltaan ja aiheeltaankin melko kliseinen kiteytys myös ahneuden vuosikymmenenä tunnetusta ajanjaksosta, mutta yleisesti ottaen pahimmat karikot vältetään.
Pitkän linjan lauluntekijällä on edelleen työkalut hallussaan, tällä levyllä ne ovat vain hieman erilaisia, mihin on totuttu: saha ja vasara ovat vaihtuneet sähköporaan, mutta nikkari on yhä tunnistettavissa.