Populaarimusiikki on helposti ratkaistava taiteenlaji. Yksinkertainen ja kevyt, mutta samalla kiehtova ja loputtomia teitä tarjoava. Nykyään tosin vaikuttaa yhä enemmän siltä, että ammattimaisten musiikintekijöiden ja tuottajien armada on kräkännyt suosittujen ääniaaltojen olemuksen ja aloittanut vimmatun ryöstökalastuksen. Soundit, biitit, sointukierrot ja samplet – promokuvat, genret ja kohdeyleisöanalyysit. Taitavia, monipuolisia ja syviäkin, mutta silti kuin kahden palan palapelejä, haasteettomia ja yhdentekeviä.
Kun tällaisen maailman keskelle saapuu albumi, jota ei ihan heti ymmärrä, miltä se tuntuu? Miltä se voisi tuntua?
Bon Iver on julkaissut sellaisen levyn.
Kymmenen vuotta sitten Justin Vernonista, Bon Iverin laulaja-lauluntekijästä ja keulakuvasta, tuli ”mies, joka muutti kuukausiksi yksin metsään tekemään eroalbumia”. For Emma, Forever Ago oli herkkä ja kaunis folklevy, jonka sisäänpäin kääntynyttä surumielisyyttä oli vaikea vastustaa. Viisi vuotta sitten ilmestynyt kakkosalbumi Bon Iver oli hallitumpi kokonaisuus, mutta kuitenkin yllätyksettömämpi. Kuin Vernon olisi jo esitellyt kaiken, mitä hänellä oli tarjota.
Nyt on taas viisi vuotta kulunut, ja Vernon on tehnyt yhtyeineen jotain kiehtovaa. Hän on nimittäin hajottanut tutuksi käyneen ilmaisunsa kappaleiksi ja koonnut sen uuteen muotoon, kuin kubistisen maalauksen. 22, A Million hyppää yhtä aikaa menneeseen, tulevaan ja tuntemattomaan: hempeän falsettilaulun rinnalle on puskettu yliajettuja rumpukomppeja, prosessoituja harmonioita, vanhojen c-kasettien wouwausta, YouTubesta napsittuja sampleja ja kryptisiä biisin nimiä. Ja juuri kun albumi on hukkumassa omaan kikkailuunsa, Vernon tarjoaa kauneutta. 29 #Strafford APTS uittaa mukaan jouset, kuoron, nickdrakemaisen kitaroinnin… ja melodian, niin täydellisen, että kyynel pyrkii silmään.
Kun albumin toiseksi keskuskappaleeksi nouseva 8 (circle) alkaa soida, yksinkertaisena, puhtaana ja paljaana, peli alkaa olla selvä. 22, A Million on arvoitus, jonka ratkaisemiseen kuluu aikaa.
Emmekö me kuuntelekin musiikkia juuri tällaisten levyjen takia?
