KATE BUSH: 50 Words For Snow

KATE BUSH
50 Words For Snow
Fish People

Mistä tunnistaa Suuren Albumin? Kuinka voi olla varma, että kyseessä ei ole päiväperho, josta jaksaa intoilla vain hetken?

Olen jo kauan sitten sisäistänyt seuraavan teorian: kun albumin kaikki kappaleet alkavat soida päänsisäisessä jukeboksissa aivan omaan shuffle-tahtiinsa, tietää olevansa suuruuden äärellä. Näin on käynyt vaikkapa Radioheadin OK Computerin, Fleet Foxesin debyytin sekä Pekka Kuusiston ja Paula Vesalan Kiestingin kanssa. Sama pätee Kate Bushin kymmenenteen albumiin 50 Words For Snow.

50 Words For Snow kuulostaa jo ensimmäisellä kerralla hienolta, mutta kunnolla taiteilijan maailmaan alkaa päästä sisälle vasta intensiivisen kuuntelun jälkeen, kuten Katen tapauksessa on aina ollut; The Dreamingin (1982) nerokkuuden sisäistäminen vei aikanaan pari kuukautta. Koska Kate on erikoistapaus – suhteemme on ollut puhdasta, joskin harmittavan yksipuolista rakkautta aina Wuthering Heightsin ensinuoteista lähtien – olen kysellyt itseltäni useaan kertaan, onko suhteellisuudentaju vuosilomalla, arvostelumopedi karussa ja saako Kate Bush lisäetua vain katebushiudestaan.

Ei saa. Toisin kuin sittenkin vajavaiseksi osoittautunut Aerial (2005), 50 Words For Snow on elävää ja koskettavaa taidetta tässä ja nyt, täysien pisteiden albumi ja samalla Kate Bushin täysipainoisin saavutus sitten vuoden 1985 Hounds Of Love -mestariteoksen, joka on itselleni yhä maailmankaikkeuden hienoin äänite.

50 Words For Snow sisältää vain seitsemän kappaletta, joista lyhinkin on seitsenminuuttinen, pisin (Misty) taas yltää liki 14 minuuttiin. Yksikään kappale ei silti tunnu venytetyltä, ja kymmenminuuttinen avaus Snowflakes vaikuttaa jopa loppuvan kesken – sen usvaisesta kauneudesta ei yksinkertaisesti halua irtautua. Katen poika Albert McIntosh pääsee Snowflakesissa ääneen ennen Katea itseään. Albertin korkeuksiin kohoava ääni on hyvin katemainen, ja laulajavalinta on täydellisen perusteltu muullakin kuin äidinrakkaudella. Snowflakes asettautuu ylväästi sellaisten toismaailmaisten Kate-klassikoiden kuten All The Love, In Search Of Peter Pan ja And Dream Of Sheep rinnalle.

Lake Tahoe muistuttaa vierailevine klassisine mieslaulajineen Hounds Of Loven Hello Earthia, ja pienet väliosat tuntuvat selkäpiissä ja silmäkulmissa. Pianopainotteisen avauskolmikon (yhteiskesto reilusti yli puoli tuntia!) täydentää Misty, jopa hieman jazzsävytteinen kappale, jossa legendaarisen rumpali Steve Gaddin soitto pääsee hienosti esiin. Gadd soittaa kautta albumin loisteliaasti: niin helpolta vaikuttavaa, niin rullaavaa, niin tiukkaa.

Singleirrotus Wild Man kuulostaa hiukkasen Experiment IV:lta, mitä ei voi pitää pahana asiana, niin maaginen on biisin vetovoima. Kate on toivonut, että lumiteemaista albumia ei erehdyttäisi vahingossakaan pitämään joulualbumina, mutta niinpä vain tähän kappaleeseen on tirautettu hieman December Will Be Magic Againin tunnelmaa.

50 Words For Snow’n alkuun laimeimmat hetket, Snowed In At Wheeler Street ja nimibiisi, hiipivät nekin ennen pitkää ihon alle. Niistä ensimmäinen, Katen duetto Elton Johnin kanssa, on aidosti emotionaalinen eikä suinkaan ylilyöty, vaikka ensikuuntelu antoi niin ymmärtää. Stephen Fry vierailee nimikappaleessa, ja nimensä mukaisesti lumelle kuullaan 50 ilmausta. Katen kannustukset Fryn luetteloinnille (”Come on Joe, you’ve got 32 to go!”) ovat hilpakoita ja biisi svengaa – taas kumarrus Steve Gaddille – loisteliaasti. Among Angels tipauttelee viimeiset nuottihiutaleensa tajuntaan riipaisevan kauniisti.

50 Words For Snow tuntuu vanhalle Kate-fanille jopa ylenpalttiselta; harvakseltaan uutta musiikkia julkaissut artisti kun on jo toista kertaa asialla vuonna 2011. Omien biisien uusintaversioita sisältänyt The Director’s Cut oli paljon parempi kuin pelkäsin, 50 Words For Snow taas ylittää kaikki odotukset.