Kun Kate Bushin The Whole Story -kokoelma (1986) ilmestyi, vaati taiteilija sille uudelleen laulamansa version Wuthering Heights -klassikosta. Hän on siis kajonnut epäilyttävällä tavalla historiaansa ennenkin.
Kuusi vuotta höperön mutta hurmaavan Aerial -levyn jälkeen on vuorossa Director’s Cut, jolla Kate Bush muokkaa menneisyyttään paikoin hyvinkin rajusti. Onneksi käsiteltävänä on ”vain” The Sensual World- ja The Red Shoes -levyjen (1989 ja 1993) lauluja. Ne kun ovat Bushin katalogin keskiverroimmat levyt, aikuisuuden tylsyttämät albumit, joilla hän imeytyi lähemmäs popin valtavirtaa ja menetti ison osan mystisestä aurastaan.
Henkilökohtaiset tekstit toivat särmää seesteiselle The Sensual Worldille. Valjua The Red Shoesia ei pitänyt pinnalla edes liuta todella nimekkäitä vierailijoita. Uusien ja vanhojen versioiden rankkaaminen paremmiksi ja huonommiksi ei tunnu järkitouhulta, mutta onneksi ne ovat sentään erilaisia.
Ensimmäisenä pistää korvaan digitaaliseksi funkiksi muokattu Deeper Understanding. Tuntuu kiehtovalta ajatukselta, että yksi kaikkien aikojen hienoimmista poplaulajista haluaa itsensä kuulostavan täysin tunteettomalta. Sitten selviää, että tietokoneen osuuden tulkitsee hänen poikansa Albert. Vielä suurempi pettymys on Rubberband Girl, joka alkaa makealla Rollari-riffillä, mutta jossa ei silti ole pisaraakaan seksiä.
Director’s Cutin kappaleista kolme on täysin uudelleen tehtyjä ja kaikissa muissakin on vähintään uudet rummut sekä lauluosuudet. Analoginen äänitystapa takaa lämpimän soundin. Kaikesta huolimatta projektin keskeiseksi viestiksi jää keski-ikäisen taiteilijan turhamaisuus.
