KATE BUSH: Aerial

Arvio julkaistu Soundissa 12/2005.
Kirjoittanut: Kai Latvalehto.
Kate Bushilla on kotimaassaan poikkeuksellinen asema. Hän on vähän kuin kuningataräidin ja John Lennonin puolivälistä. Siitähän ei ole epäilystäkään, etteikö tämä syrjäänvetäytyvä 47-vuotias kotiäiti olisi ainutlaatuinen lahjoiltaan. Toisin kuin kaksikymppisten räkänokkaisten rokujen, Kate Bushin ei tarvitse todistella mitään. Hänellä on myös täydellinen päätäntävalta musiikkinsa suhteen, joten rautarouvan Aerialia on odoteltu 12 vuotta. Eikä suotta. Kahdesta erillisestä cd:stä koostuva Aerial on puhuttelevinta Bushia Hounds Of Loven (1985) rinnalla.

Arvio

KATE BUSH
Aerial
EMI

Kate Bushilla on kotimaassaan poikkeuksellinen asema. Hän on vähän kuin kuningataräidin ja John Lennonin puolivälistä. Siitähän ei ole epäilystäkään, etteikö tämä syrjäänvetäytyvä 47-vuotias kotiäiti olisi ainutlaatuinen lahjoiltaan.

Toisin kuin kaksikymppisten räkänokkaisten rokujen, Kate Bushin ei tarvitse todistella mitään. Hänellä on myös täydellinen päätäntävalta musiikkinsa suhteen, joten rautarouvan Aerialia on odoteltu 12 vuotta. Eikä suotta. Kahdesta erillisestä cd:stä koostuva Aerial on puhuttelevinta Bushia Hounds Of Loven (1985) rinnalla.

Etenkin paketin jälkimmäinen levy A Sky Of Honey on kaikkea mitä uskaltaa toivoa. Yhdeksänosainen suurteos on kuulas, dramaattinen, vääjäämättömästi soljuva mutta myös yllättävä. Se nimittäin svengaa! Nocturn toimii jopa yksinkertaisen perusrockin ja bändisoiton ehdoilla siten, että se menee väkisellä jalan alle. Jos levyä kuuntelee pimeässä, niin viimeistään Nocturnin kohdalla loukkaa itsensä törmäilemällä tanssiessa huonekaluihin. Sovitukselliset nerokkuudet, kuten basson käyttö kyseisessä rockoopperan osassa ja linnunlaulun tuplaaminen ihmisäänellä Aerial Talissa todistavat, että Kate on statuksensa ansainnut.

Ensimmäistä levyä A Sea Of Honey kuunnellessa tulee kyllä muutakin mieleen. Jos minä olisin Kate Bush, kaikesta ei-taiteellisesta irtisanoutuva auteur, niin olisin julkaissut pelkästään A Sky Of Honeyn ja jättänyt kuulijat neroudestani sokaistuneiksi, silmät ja korvat hunajaa täyteen. A Sea Of Honey tuntuu nimittäin tulevan osittain jostain muualta kuin olennaisen ytimestä. Taiteilija on tietoinen ja altistunut omalle asemalleen, härnäämässä graalin metsästäjiä – otanpa ja luettelen loputtomasti piin desimaaleja tai miksi ei keskeisen pianoballadin kertosäe voisi kuulua ”washing machine” toistettuna sata kertaa?

Toisaalta Kate Bush pyrkii sanomaan sanottavansa selkeämmin ja musikaalisesti yksinkertaisemmin. Bertie on suorimpia rakkaudentunnustuksia lapselle, mitä voi kuvitella. Monelle se on varmaan liiankin imelä. A Coral Room rinnastaa äidin kuoleman maailmanlopun vedenpaisumukseen.

On mielenkiintoista huomata, kuinka nykyaika tunkee näihin eturivin lauluntekijöihin, kuten Kate Bushiin tai Neil Youngiin. Sanottava riisutaan ja selvennetään ajan vaatimusten mukaan enemmän kuin koskaan. Kirjailijathan tekevät parhaat teoksensa 50-vuotiaina, joten jospa tuo elämänkokemuksen voima alkaisi näkyä laajemmin populaarimusiikissakin.

Lisää luettavaa