KING CRIMSON: The ConstruKction Of Light

KING CRIMSON
The ConstruKction Of Light
Virgin

King Crimson, johon ehti 90-luvun puolivälissä taas tottua asennoitumaan kuin hongikossa vastaan tulevaan karhuun – eli leikkimällä kuollutta ja toivomalla, että peto jatkaa omia puuhiaan – näyttäytyy uusimmallaan perin pysähtyneenä. Vaikka kitaristi/impressaario Robert Fripp väittääkin Crimson olevan oma entiteettinsä, joka aikain kypsäksi käytyä aina kutsuu kykeneviä muusikoita koolle, lienee hän viime aikoina avittanut prosessia melko machiavelliaanisin ottein. Markkinavoimille kumartelusta vihjaili jo sinällään hieno The ProjeKcts -boksi, joka ei taatusti olisi myynyt, jos sitä ei olisi kaupattu King Crimsonin nimellä.
Jännittävästä tuplatriosta perusrokkikvartetiksi kutistuneen yhtyeen tuore The ConstruKction Of Light painuu Kuninkaan koko tuotantoa arvioidessa valitettavasti samaan kategoriaan lähinnä nolon ja munattoman Islandsin (1971) kanssa. Näin ollen tuorein relevantti tuotos on edelleen 1996 keikkaheittäytymisistä koottu fantastinen THRaKaTTaK, studiokategoriassa puolestaan sen vuotta aiempi emolevy Thrak. Ja vaikka tänään näyttääkin jollakin perverssillä tavalla olevan "hip" diggailla tätä improrock intelligentsiainstituutiota, kaivauksia ei kannata aloittaa kesystä ja nuukahtaneesta The ConstrucKtion Of Lightista, joka pääosin keskittyy kierrättämään jo kokeiltuja ideoita ad nauseam.
Samaan aikaan, kun King Crimson peluuttaa farmijoukkueen komppibroilereita, jatkaa haasteettomuuden vuoksi kelkasta kiepsahtanut Bruford-Levin -rytmiakseli käymättömien korpimaiden tutkimista. Planeetan parhaisiin lyömäsoittajiin lukeutuva Bill Bruford on toissavuotisen Upper Extremitiesin tyttäreksi rakennetulla konserttitallenteella oma häikäilemättömän al dente itsensä, ja yhtä jäntevän tyylikkäänä esittäytyy bassoparoni Tony Levin. Miehille antaa vastusta ja virikkeitä lähinnä Woodstockin piirikunnan salainen ase, alati tutkan alla kaarteleva käsitekitaristi David Torn.
Upper Extremitiesin, Blue Nightsin sekä Tornin puolesta puhuu tavallaan riittävästi jo se, että kun Bill ja Tony ensi kertaa kimpassa erkaantuivat King Crimsonista 1984, heitä kuultiin seuraavaksi yhdessä kolmen vuoden kuluttua Davidin aikaansa edellä olleella Cloud About Mercuryllä. Tuolla polulla ja vastaavalla nelikolla (Chris Botti korvaa Mark Ishamin trumpetissa) jatkaa myös Blue Nights. Biisien nimissä sinisen eri sävyjä peilaava livetupla seisoo esteettisen anarkian etuvartiossa kuin aikanaan eräskin punasävyinen hallitsija. Rockmusiikkiakin riivaavan henkisen vararikon aikana Bruford ja Levin ovatkin kuin niitä kuuluisia järkähtämättömiä Gibraltarin kallioita. Jo heidän nimensä takaavat ennakkoluulottoman asenteen ja korkean laadun.