Levollista psykedeliaa ja täyttä laukkaa – Jess And The Ancinet Onesin uutuus pelaa tutuilla vahvuuksilla

Arvio julkaistu Soundissa 10/2017.
Kirjoittanut: Asko Alanen.

Arvio

Jess And The Ancient Ones
The Horse And Other Weird Tales
Svart

Nämä muutamat Muinaiset ovat kenties tuottaneet uuden albuminsa maanläheisemmin, mutta sangen korkealta psykedelian cumuluksista he edelleen langettavat voimamelodiansa meille katutason kulkijoille. Soitannollisesti The Horse And Other Weird Tales toimii samoilla siunatuilla vahvuuksilla kuin aiemmatkin albumit. Yhtye ei eksy tai liukene liian hapokkaisiin liemiin, eikä himmaile soitannosta hidastetun filmin soundtrackin kaltaista venyvien sointujen auraalista visiointia.

Biisit alkavat levollisemmalla narratiivilla, mutta Jess vapauttaa verrattoman lauludynamiikkansa nopeasti ja malttamattomasti valloilleen. Muusikot antavat soittopeliensä laukata tottelevaisesti hurjan valkyyriansa helmoissa. Kiihkeiksi yltyvissä sävelkuluissaan Thomas Corpse vaihtaa gearboksistaan sulavasti nopeista kiihdytyksistä vieläkin vauhdikkaampiin etappeihin ja taltuttaa myrskyisimmät huipennukset tismalleen oikealla momentilla.

Kompaktin 35-minuuttisen kappalevalikoiman teemoitus on salahumoristisen kiehtovaa, vaikka otsakkeessa lupailtu The Horse ei löydykään outojen tarinoiden sarjasta.

Olen verrannut Jessin laulutapaa Julie Driscollin kromatun cooliin jazzpoppiin (Road To Cairo), mutta myös Shocking Bluen Mariska Veres tulee mieleen – löytyyhän bändin taannoiselta maksiltakin Jessin versio upeasta kailotusbravuurista Long And Lonesome Road. Nämä rinnastukset eivät sulje toisiaan pois, sillä hetkittäin Jessin skaala liukuu hallitusti klubibluesin fiiliksistä kirkkaaseen hevihuutoon, kuten kihelmöivässä Your Exploding Headsissä.

Hartaasti viljellyt Hammond-urut ovat Ancient-soundin luotettava selkäranka, ja ne tuntuvat antavan joustavasti yllykettä aktiiviselle rumputyöskentelylle sekä bassokuvioille. Niistä albumin tavoittelema orgaanisuus saa elävimmän selustansa. Sähkökitaratkaan eivät tuppaudu 1960-luvun lopun bändien tavoin etualalle cock rockaamaan, vaan loistavat oman, tarkemman leiviskänsä puitteissa.

Kompaktin 35-minuuttisen kappalevalikoiman teemoitus on salahumoristisen kiehtovaa, vaikka otsakkeessa lupailtu The Horse ei löydykään outojen tarinoiden sarjasta. Kuoleman ovet, räjähtävät päät, déjà vu -hallusinaatiot, sateenkaarisuut ja härkäpäinen Minotaurus tempaavat kuitenkin mukaansa aatosten virtaan ja mielikuvien meren deltalle.

Lisää luettavaa