Levyarvio: Adelen uuden levyn sisällöksi tarvittiin avioero – 30-albumilta puuttuvat vain sielu ja hyvät biisit

Adele
30
Melted Stone

30 herättää ennen kaikkea sen kysymyksen, että olemmekohan me tavalliset tallaajat koskaan saaneet tietää yhdestäkään julkkiserosta sitä toista näkökulmaa niin kattavasti kuin Adele Adkinsin ja Simon Koneckin. Tekisi myös mieli pohtia, josko supertähden kuudeksi vuodeksi venynyt julkaisutauko johtuisi ainakin osaksi siitä, ettei sanottavaa ollut niin kauan kuin kaikki oli hyvin. Adelea ei varsinaisesti tunneta rohkaisevista rakkauslauluista.

Joulumarkkinoiden täsmäohjukseksi suunnatun neloslevyn käsittely henkilökohtaisen kulman kautta on oikeutettua, koska sama kulma hallitsee albumin markkinointia. 30 profiloituu kaikki aiemmat erolevyt ylittäväksi erolevyksi, ja Adelen on oltava koskettavampi ja pahemmin vereslihalla kuin kenenkään koskaan aiemmin.

Tällainen taustatarina tarvitaan, koska syntynyt musiikki ei varsinaisesti kosiskele yleisöä. Hitaat aikuissoul-balladit taittuvat korkeintaan muutamaksi keskitempoiseksi ja sinänsä mallikelpoiseksi kahvilataustamusiikin edustajaksi. 30:n pointti ei ole lauluissa vaan niiden subtekstissä.

Pahimmillaan – My Little Onen pateettisessa vuoropuhelussa oman lapsen kanssa – kuulijassa herää vakavia kysymyksiä yksityisen ja julkisen rajasta ja sen huomioimisesta operoitaessa maailmanlaajuisella näyttämöllä.

Tällainen taustatarina tarvitaan, koska syntynyt musiikki ei varsinaisesti kosiskele yleisöä.

Musiikillisesti 30 on laatutuote, josta puuttuvat vain sielu ja hyvät biisit. Levy on tehty pääosin vanhojen yhteistyötyökumppaneiden kanssa, etunenässä Greg Kurstin. Uutena taustasäätäjänä on mystisen ja radikaalin Sault-kollektiivin tuottaja Inflo. Ei hänen kädenjälkensä tässä juuri kuulu, mutta kun Adelen levylle pääsee, säätää namikat tietysti Adele-asetuksille.

On mahdollista, että näin jähmeä ja sisäänpäin kääntynyt kokonaisuus kohentaa ajan myötä osakkeitaan megalevypörssissä. Haukkuivathan kaikki Pink Floydin The Final Cutia ja Eaglesin The Long Runiakin ensi alkuun.

Mutta arvostelijan on toimittava hänelle tarjotussa aikaikkunassa ja kymmenkuntaa lähenevillä kuunteluillakaan 30:sta ei ole avautunut mitään apeaa ilmiasuaan ja valtavaa hypeään merkittävämpää.