Levyarvio: Aikuistunutta elämää betonikuutioiden arjesta – Enää Gasellit eivät juo kaljaa metroasemilla

Arvio julkaistu Soundissa 3/2021.
Kirjoittanut: Mirko Siikaluoma.

Arvio

Gasellit
Zen
Sony

Gasellit on oppikirjaesimerkki rapin sulautumisesta 2010-luvun Suomessa osaksi popmusiikin valtavirtaa. Kun alakulttuurista tulee osa kulutuskulttuuria, sen rouheus saa osakseen hiekkapaperia ja alkuperäinen viehätys voi kärsiä suurimpien särmien kadotessa.

Tämä kehitys on helppo havaita, kun kuuntelee Gasellien Zen-albumia, jonka julkaisun yhteydessä yhtyeelle lanseerattiin oma olut ja hyvinvointisovellus. Kauas on tultu Ime huiluu -hitistä (2011), jonka videolla juotiin Kukkoa metroasemalla.

Muuttunut maailma ja elämänkokemus ovat selvästi muovanneet Gasellien ulosantia, mutta yhtye on epäilemättä itsekin valinnut tietoisesti popimman linjan. ”Aitopää voi jäädä himaan hyperventiloimaa”, kuten Päkä asian pukee Tilanne pääl -biisissä.

15 kappaleen kuluessa unohtaa ajoittain missä mennään, kun huomaa kappaleen jos toisenkin menneen ohi taustamusiikkina.

Alkavaa digidementiaa, hanttihommien oravanpyörää, Toistuvia alenemia keskittymiskyvyssä, tietoisuusharjoituksia, oman nimen googlettamista. Zen voisi olla teemoiltaan suoraan millenniaalin arkipäiväisestä elämästä enkä voi kiistää, etteikö samaistumispintaa olisi.

Siinä samalla, kun räpistä on tullut uutta pop-musiikkia, laajemmalle kohdeyleisölle on aidompaa kertoa (häpeilemättömästi) ahdistuksesta betonikuutiossa lähiössä kuin rötöstelystä slummeissa. Tämä selittää paitsi Gasellien vilpittömyyden vetovoimaa, mutta myös emorap-ilmiön kasvua.

Levyn skittien selostajana kuultava Antti Holma onnistuu kuulostamaan niin Antti Holmalta kuin vain pystyy, ja esimerkiksi Tähän väliin joku kiva kappale -skitillä näyttelijän välihuomiot onnistuvat hyvin johdattelemaan levyä eteenpäin. Välillä Holman rooli tarinassa tuntuu kuitenkin helpolta ratkaisulta saada albumille kantava teema.

Arvosanan antaminen Zenille on haastavaa. Parhaimpina hetkinään (erityismainintoina kappaleet Maunulan muumio, Kutsu ja Kuvittele meidät siellä) albumille haluaisi antaa helposti kolme tähteä. Silti 15 kappaleen kuluessa unohtaa ajoittain missä mennään, kun huomaa kappaleen jos toisenkin menneen ohi taustamusiikkina.

Lisää luettavaa