GASELLIT: Aina

GASELLIT
Aina
Monsp

Gasellien viime vuonna julkaistu Kiittämätön-debyytti herätti ansaittua kiinnostusta, joskaan levy ei lyönyt läpi niin isosti kuin itse kuvittelin. Esimerkiksi VilleGallen vierailulla ryyditetty iskusävelmä Hiki olisi taatusti pyörinyt taajaan eetterissä, jos biisin teksti ei olisi kirjaimellisesti ollut täynnä verta, hikeä ja paskaa. Menetys ei kuitenkaan ole suuri, sillä Gasellien paikka on aivan jossain muualla kuin valtavirran yksitoikkoisessa sanahelinässä. Gaselleilla on sanottavaa, eikä se sanottava ole aina välttämättä painokelpoista.

Aina on kokonaisuutena debyyttiä moniulotteisempi, tasaisempi ja uskaltaisiko sanoa – aikuismaisempi. Ensimmäinen viittaus tähän suuntaan on lempeä Mä meen naimisiin, joka ensi alkuun vaikutti vain kieli poskessa heitetyltä vitsiltä, mutta mitä pidempään sitä kuuntelee, sitä rehellisemmältä sen sanoma vaikuttaa. Toista äärilaitaa edustaa heti perään tarjoiltu industrial-räp Mohombi, johon Eevil Stöön julma preesens tuo oman ”pikantin” lisänsä.

Kotimainen räp on löytänyt hedelmällisen kasvualustan Monspin kirjavan katalogin pauloista. Gasellit on tähän ilmastoon juuri sopiva kehityskohde; arvaamaton, vikkeläliikkeinen ja parhaimmillaan oivaltavakin.