Levyarvio: Ed O’Brienin ensimmäinen soolo jättää artistiminän vielä epäselväksi – EOB:n Earth on kollaasimainen hahmotelma

EOB
Earth
Capitol

Radiohead-yhtye on ollut toiminnassa jo kunnioitettavat 35 vuotta. Siksi ei olekaan ihme, että viisikosta peräti neljä on välillä anonut päätyönantajaltaan ”vuorotteluvapaata” ja tehnyt irtiottoja oman musiikin maailmaan. Nyt on 52-vuotiaan kitaristi Ed O’Brienin aika sooloilla artistinimellä EOB.

Hän on tapaillut omia säveliään jo Radioheadin OK Computerin (1997) ajoista lähtien, mutta vasta viime vuosina soolotoiminta on alkanut oikeasti konkretisoitua. Ison sysäyksen EOB:n synnylle antoi se, kun O’Brien vietti perheineen Brasiliassa muutaman vuoden. Hän onkin listannut Brasilian levynsä vahvaksi vaikuttajaksi. Musiikillisista referensseistä artisti on nostanut esiin Primal Screamin Screamadelica-klassikon (1991).

Earth on rytmisesti monipuolinen levy, joka täyttyy kollaasimaisista hahmotelmista. Poplaulun kontekstissa EOB ei tarjoile mitään kovin kummoista, mutta pitkät jumitusbiisit hän hallitsee suvereenisti. Folkisti käynnistyvä ja elektroniseksi rytmijuhlaksi ampaiseva 8-minuuttinen Brasil on levyn paras raita.

Kitaraefektivelho muistaa pitää homman kiintoisana myös pääinstrumenttinsa saralla. Esimerkiksi psykedeeliseen rave-euforiaan kohoavan Olympikin – niin ikään 8 minuuttia – lopetus on armottoman kova suoritus niin kitaran kuin Nathan Eastin soittaman, rahtijunamaisella määrätietoisuudella etenevän basson osalta.

Poplaulun kontekstissa EOB ei tarjoile mitään kovin kummoista, mutta pitkät jumitusbiisit hän hallitsee suvereenisti.

Earthin yhdeksän 1990-lukua henkivän kappaleen joukossa on loistavia vetoja mutta myös yhdentekeviä raitoja. Sail Onin tunnelmointi on hapuilevan yksipuolista, ja kappaleen anti on imetty kuiviin jo kertakuuntelun jälkeen. Banksters taas kuulostaa aivan liikaa Radioheadin, Coldplayn ja Depeche Moden kuvitteelliselta yhteisprojektilta vuosituhannen taitteesta.

Jos Earthin typistäisi ep-muotoon ja ottaisi mukaan levyn neljä parasta kappaletta, oltaisiin täysissä pisteissä. Albumina Earth ei täysin vakuuta. Laulajana O’Brien on yllättävän pätevä ja muuntautumiskykyinenkin. Levyä kuunnellessa ei tule mieleenkään, että mies on tähän asti hoilaillut ”vain” taustoja.

Vaikka laulu sujuu, niin hajanainen kokonaisuus jättää herran artistipersoonan vielä melko hahmottomaksi. EOB:n kakkoslevyn kuuntelen silti mielelläni.