Ambient on parhaimmillaan hieno laji ja mitä hektisemmäksi maailma menee, sitä enemmän sille on käyttöä. Loppupeleissä se on kuitenkin kuin mikä tahansa musiikkityyli: sielläkin on omat kliseensä ja varman päälle -ratkaisunsa. Sitten on niitä tekijöitä, jotka hakeutuvat helppojen strategioiden ulkopuolelle ja heittäytyvät kartoittamattomalle alueelle. Niin tekee Mika Kallio.
Erityisen kiinnostavaksi asetelman tekee se, että Kallio tunnetaan yhtenä maan johtavista jazz-rumpaleista. Gong Odysseysta ei kuitenkaan jazzia saa millään, se on kirjaimellisesti sitä kuuluisaa jotakin muuta. Ja ihan parhaasta päästä.
Kallio loihtii gongeilla ja perkussioilla ääniavaruuden, jossa soi luovasti myös syntetisaattori. Vain erittäin selestiaalisella päätösraidalla vierailee pianisti Jussi Fredriksson, mutta ei siinäkään pianoa ainakaan tunnistettavasti kuulla. Jälki on aivan omanlaistaan: kiehtovaa ja rauhoittavaa. Jos alkaa olemaan päässä ahdasta, niin tällä sinne saa nopeasti tilaa, kunhan vain antautuu Kallion johdattelemalle tripille avomielisesti ja läsnä ollen. Pienten huumorin leimahdustenkin sävyttämää rauhaa kestää 44 minuuttia, mutta sinä aikana aika lakkaa olemasta.
Veikkaan Gong Odysseylle kansainvälistä menestystä kokeellisen musiikin saralla.