Arvio: Pohjoismaisen naisen suhde omaan kehoonsa, avioliittoon ja patriarkaattiin – Jenny Hval laulaa henkilökohtaisuuksista leppoisasti

Jenny Hval
Classic Objects
4AD

Norjalaisen taidepopparin Jenny Hvalin tuorein levy tuo teemoiltaan etäisesti mieleen Iida Rauman muutaman vuoden takaisen menestysromaanin Seksistä ja matematiikasta. Molemmissa framilla on pohjoismainen, akateeminen ja vähän nörtti nainen, ja molemmat kiinnittyvät korostetusti tämän henkilön ruumiiseen ja sen toimintoihin.

Rauman romaani käynnistyy kuvailulla siitä, miten ennen aikojaan alkaneet kuukautiset takertuvat junassa sukkahousuihin. Classic Objectsin kakkosraita American Coffee kuvailee, miten elokuvateatterin aulavessassa kustuun virtsaan sekoittunut veri tuntuu “liian eläväiseltä vain minuksi”.

Tilannetta kehystää kankaalta nähty elokuva, 1920-luvun lopun mykkäpätkä Jeanne d’Arcin kärsimykset.

Moinen asetelma on aika klassinen esimerkki Hvalin tekotavoista. Otetaan jokin näennäisesti provokatiivinen (jo vuoden 2016 albumi Blood Bitch käsitteli sitä itseään) elementti, yhdistetään se johonkin teennäisyyden rajoilla keikkuvaan kulttuuriviittaukseen ja esitetään se uneliaasti leijailevan musiikin päälle kevyesti ujeltaen. Tällä kertaa tosin mukavan santanamaisten congakoputtelujen säestämänä!

Jokainen havainto leviää yleiseksi, mikä tekee levyn teksteistä kuin pätkiä romaanista.

Rauman romaanin päähenkilö Erika tosin on kohtaamiensa traumojen ja kaltoinkohtelun riivaama. Hval taas resitoi albumilleen omaelämäkerrallisia tunnelmia aika leppoisaan sävyyn ja onneksi teemaansa laajemmaksi.

Levy sinällään on tekijänsä ”henkilökohtaisin” (korona-aikana on kuulemma ollut aikaa miettiä), mutta sen ote aiheisiinsa (avioliitto ja patriarkaatti, taidemaailman hierarkiat, suhde omaan kehoon) on esseistinen. Jokainen havainto leviää yleiseksi, mikä tekee levyn teksteistä kuin pätkiä romaanista.

Musiikillisesti Classic Objects on kaunista, avaraa ja vaivatta liukuvaa äänimaalausta. Lähin soundillinen referenssi lienee amerikkalaisen virkasisaren Julia Holterin alkupään levyt. Tästä huolimatta Hvalin erittäin yksityiskohtaiset ja runsaat tekstit jäävät sinällään miellyttävän äänimaiseman uumeniin. Vaikutelma on ehkä impressionistinen, mutta ei aivan palvele lauluja.