Levyarvio: Menneisyyden ääniä ja sävelmiä tässä ajassa – Altin Gün esittelee jännittävän maailman kansansävelmien takaa

Altin Gün
Yol
Glitterbeat

Amsterdamissa päämajaansa pitävän, turkkilais-hollantilais-brittiläisen Altın Günin kolmas albumi Yol vie yhtyeen musiikkia uusille teille. Yhtye on joutunut olosuhteiden pakosta työstämään albumia erillään. Kelanauhan sijaan kovalevylle äänittäminen tekee suuren eron siihen, miltä yhtye uutuusjulkaisullaan kuulostaa.

On siis varsin luontevaa, että yhtye jatkaa edellislevynsä Gecen (2019) päättäneen Süpurgesi Yoncadan -kappaleen tunnelmissa. Tuo kappale oli hämmästyttävän mukaansatempaava fuusio anatolialaista rockia ja liukasta syntikkafunkia. Se oli myös kummalinen poikkeus muuten rockhenkisellä julkaisulla.

Uudella levyllä yhtyeen olemuksen peruspalikat, siis turkkilaiset kansansävelmät ja niistä siinneen anatolialaisrockin perinteet ovat edelleen kaiken pohjalla, mutta yhtye on päätynyt etäämmäksi irtonaisesta jytäpsykedeliasta, joka määritti kahden ensimmäisen Altın Gün -albumin sointia. Syntetisoijat ja rumpukoneet ovat nyt todella esillä yhtyeen soundissa.

Yhtye on päätynyt etäämmäksi irtonaisesta jytäpsykedeliasta, joka määritti kahden ensimmäisen Altın Gün -albumin sointia.

Otin pintapuolisesti haltuun sen, minkä tyyppisiä tulkintoja levylle päätyneistä kansansävelmistä on aiemmin tehty. Minut yllätti se, että ensinnäkin jokaisen kappaleen jokainen aiempi tulkinta tuntui olevan keskenään aivan erilainen. Turkkilaisessa perinteessä ei siis vaikuta olevan yhtä vakiintunutta tapaa esittää kansanlauluja. Otetaan vertailukohdaksi kotimaiset kansansävelmät. Yksittäistapauksena esimerkiksi sävelmän Yksi ruusu on kasvanut laaksossa tulkintoja läpikäydessä erottuu yksi vakiintunut esitystapa, joka on selkeästi eniten edustettuna levytysten joukossa.

Suosittelen väkevästi turkkilaiseen perinteeseen tutustumista etsimällä Altın Günin esittämien kansansävelmien muita levytyksiä. Sitä kautta minulle paljastui maailma, joka on todella monipuolinen, rohkea ja jännittävä. Jos tämän kokoonpanon tulkinnat ovat mielenkiintoisia, niin ovat myös muiden tulkinnat. Kuuntelin suu auki kaikkea sitä pörinää.

Altın Gün vie esittämänsä sävelmät aivan uusille reiteille. Usein jäljellä on vain melodia. Kiinnostavaa on se, kuinka Yol siirtää yhtyeen meiningin 1970-lukulaisesta rokkaamisesta kohti 1980-lukua ja uutta aaltoa. On mielestäni merkillepantavaa, että Altın Günin tulkinnat ovat tätä päivää, vaikka ne menneisyyteen kurottavat. Yol ei tunnu retroiloittelulta. Levyllä on viety Barış Mançon kaltaisten pioneerien työtä eteenpäin, eikä jääty kunnianosoituksen tasolle.

Hämmentävää on se, ettei levystä kuitenkaan tule sellaista tunnetta, että kyse olisi nostalgisesta larppaamisesta.

Tuotannollisesti ja ideoittensa puolesta uusi levy on upea suoritus. Yol on monipuolinen levy. Kakkosbiisi Ordunun Dereleri on viileää syntikkapoppia, ja sitä seuraa taas epämääräisesti 1980-luvun uudesta aallosta muistuttava Bulunur Mu. Yüce Dağ Başından bassolinja muistuttaa minua etäisesti Whamin kappaleen A Ray Of Sunshine kertosäkeestä. Touhu siis pysyy tiukasti kasariestetiikassa.

Hämmentävää on se, ettei levystä kuitenkaan tule sellaista tunnetta, että kyse olisi nostalgisesta larppaamisesta. Yol on menneisyyden ääniä ja sävelmiä tässä ajassa, välittämässä tämän ajan tunteita.