Nämä kolme punkia eri kanteilta lähestyvää suomalaisyhtyettä paitsi levyttävät kaikki härmäläisen punkin markkinajohtaja Combat Rockille myös edustavat omaa alaansa ylpeästi kansainvälisen vertailun kestäen.
Lighthouse Project ei nimestään huolimatta ole projekti, vaikka Navigate By Heart yhtyeen ensimmäinen virallinen julkaisu onkin. Bändistä on ehditty jo kuiskutella seuraavana Endstandina, mikä kuulostaa hieman alentavalta mutta ymmärrettävältä. Vajaaseen puoleen tuntiin asiansa pakkaava Lighthouse Project on esikuvaansa paremmassa asemassa sikäli, että se kuulostaa esikoisellaan jo tyylinsä sisäistäneeltä, kun Endstand joutui tienraivaajan asemassa hiomaan ilmaisuaan yrityksen ja erehdyksen kautta.
Vaikka Lighthouse Projectin biisit ovat tiiviitä purkauksia, vaivaa albumia vaihteiden vähyydestä johtuva yksitotisuus. Tekstien epätoivoinen tilitys ei välity kuin kansipaperista lukien. Vähäinenkin sivupolulle astuminen kannattaa, kuten viiltävä riffittely On The Wrong Sidessa antaa ymmärtää.
Down My Throat ei ollut ensimmäinen Suomeen vahvasti amerikkalaistyylisen metallihardcoren tuonut bändi, mutta sinnikkäimmäksi se on vuosien saatossa osoittautunut. Liekö täälläpäin montakaan kymmenen vuotta kasassa ollutta alan ryhmää?
Through The River Of Denial on neljä vuotta sitten ilmestynyttä Real Heroes Dieta monipuolisempi, jytisevämmin tuotettu ja kaikin puolin vakuuttava esitys. Levyn jälkeen olo on tosin kuin olisi otellut täyden matsin show-painissa: mustelmilla ja pahasti rusikoitu. Genrepoliisit saavat tästä levystä varmasti pontta pohdiskeluilleen, missä kulkee hardcoren ja thrash metallin ero.
Turkulainen The Phoenix Foundation on sydämen lyöntitiheyden sekoittaneen debyytti-ep:nsä jälkeen ollut tuuliajolla, mutta Falling palauttaa kaiken toivon. Yhtye ei yllätä vain pakahduttavan kauniisti soivalla musiikillaan, vaan todistaa olevansa kaikkea muuta kuin yksi nyyhkyttävä emopunkbändi joukon jatkeena. Falling soi aiempaa popimmin ja onkin täydellinen vastakohta livetilanteen Social Distortionin lailla rockaaville rasviksille.
Akustiset kitarat ovat olleet leimallinen osaThe Phoenix Foundationin sointia aikaisemminkin, mikä ei ole estänyt niiden osuuden lisäämistä entisestään. Moittia ei sovi nätisti sovitettua selloa, huuliharppua tai naislauluakaan. Avoimesti kirjoittajansa tunteet paljastavat lyriikat ovat enemmänkin kirjeitä tai päiväkirjamerkintöjä kuin punk-teksteiksi miellettävää sanan säilää.
