Riskien ottaminen kannattaa – Haastattelussa ja arvioitavana hardcore-karsinasta lopullisesti karannut Lighthouse Project

Lighthouse Project arvioitavana sekä haastateltavana.

Lighthouse Project
Siedä
KHY Suomen Musiikki

Kokemus on opettanut vääjäämättömästi, että bändi on parhaimmillaan joko debyytillään, kun intohimo ja energia on väkevimmillään tai toisella albumillaan, jolloin vaikutteet ovat sisäistyneet johdonmukaisemmin. Joskus tämäkin kaava rikotaan, mutta harvoin näin vakuuttavasti kuin Lighthouse Projectin tapauksessa. Siedä on yhtyeen viides täyspitkä ja nyt palaset todella loksahtavat kohdalleen.

Bändi on pyristellyt standardihardcoresta jo vuosien ajan lopputuloksen ollessa usein väkinäinen tai tylymmin ilmaistuna epäkiinnostava. Nyt yhtye on ottanut isompia riskejä ja se kannattaa. Pohjalla vaikuttava punkmuotti valaisee yhä Lighthouse Projectin suunnan. Bändi löytää takaisin ytimeensä, vaikka se säntäilee jatkuvasti pää edellä pimeään.

Toni Salmisen huuto on paremmin balanssissa kuin koskaan, mikä johtuu myös siitä, että kun sanottavaa on paljon, asia hoidetaan myös puhumalla. Vain elämää on jo ehditty levyltä irrottaa ihasteltavaksi ja sen spoken word -tykittely nuoruudesta on sentimentaalisesti mutta rehellisesti, tunteella mutta analyyttisesti virtaava puro tilannekuvia. Matkan välietappeina voi poimia myös tekijänsä kylvämiä musiikillisia vaikutteita.

Tekstit ovat muutenkin erityisen huomion kohteena. Laulukielen vaihduttua suomeksi nyanssit ja pointit tulevat elävästi ja terävästi esiin. Kekseliäimmin nykyaikaa ruotivassa, näppärästi nimetyssä tuokiokuvassa Mitä Cliff sanoisi.

Antti Luukkanen


On siis tentattava Lighthouse Projectin Toni Salmiselta, basisti Samuli Peuralalta ja kitaristi Juho Rantaselta, miten tähän pisteeseen on edetty. Olette viime aikoina vaihtaneet laulukielenne englannista suomeksi ja myös musiikkinne on ottanut rohkeasti uutta suuntaa. Mikä motivoi tekemään nämä muutokset?

Samuli: – Kieli vaihtui neljä ja puoli vuotta sitten. Silloin Toni kokeili vetää suomeksi edellisellä ep:llä olevan Mykkä ote -kappaleen. Palaset loksahtivat suoraan paikalleen ja paluuta ei ollut. Musiikkimme on aina ollut muutoksessa ja tietyllä tavalla reagoinut siihen, mitä olemme tehneet edellisellä levyllä. Virheistään oppii ja visio kirkastuu.

Tuntuu kuin uudella levyllä katsottaisiin useammallakin kappaleella taaksepäin. Millaisena omasta mielestänne näyttäytyy nyt nuoruus, josta esimerkiksi Vain elämää -kappaleella kerrotaan?

Toni: – Kyllä, se on tekstien puolesta levyn teema, jos siitä sellainen pitää etsiä. Kun elää kuplassa, jossa ihmiset tekee asioita joita he ovat tehneet teini-iästä asti, piti ajan kulumista oikein pysähtyä miettimään. Täytin 40 ja oma lapsi on nyt sen ikäinen, jolloin alakulttuurit imivät minut mukaansa ja niiden kautta aloin kompuroimaan kohti aikuisuutta.

– Koitan olla glorifioimatta omaa nuoruuttani, ei se aika ollut sen parempaa kuin tämän tai menneiden sukupolvien suosikkivuosikymmenet. Mutta 80-luvun loppu ja 90-luku ovat merkittäviä ajanjaksoja minulle ja sukupolvelleni, sekä erityisesti noille alakulttuureille joissa olen kasvanut. Sain seurata, miten 90-luvun ensimmäisinä vuosina salaseuramaisesta musanörttien eliittihuvista, tiettyjen bändien diggailusta, tuli listakamaa. 1991: the year punk broke. Nämä jutut ovat näköjään näin jälkeenpäin katottuna mulle tärkeitä ajanjaksoja. Noissa vuosissa piilee edelleen sellainen romanttinen tunnepohja siihen, josta ammennan omassa päässäni meidän musiikkiin. Kuuluuko se ulkopuoliselle, on toissijaista. Se on mun oma larppi tai trippi omiin ihanteisiin.

Siedä on omien sanojenne mukaan teidän näkemyksenne siitä, mitä punk on nyt. Millaisena näette punkin muutokset ympärillänne? Olette itse vaihtaneet levy-yhtiötä ja olette muutenkin etääntyneet genrestä tyylillisesti, minkä vuoksi erotutte paremmin joukosta. Silti Lighthouse Projectin punk-ytimen tunnistaa helposti.

Samuli: – Tuo lausehan on klassista promotekstiä, jolla vastaanottajaa ohjataan ajatuksissaan edes hitunen oikeaan suuntaan. Punkin voisi myös korvata sanalla musiikki. Bändinä emme koe tarvetta reagoida minkään genren muutoksiin ympärillämme. Siedä on kolmas pitkäsoitto saman yhtiön kautta, joten vaihdosta puhuminen ei taida olla enää ajankohtaista. Liekö tässä jopa vanhakantainen esimerkki siitä, miten yhtiö on luottanut bändiin antaen sen levyttää ja kehittyä kaikessa rauhassa?

Juho: – LHP on aina ollut omalla tavallaan punk. Aina se ei välttämättä ole kuulunut itsestään selvästi tekemässämme musiikissa, mutta kaikki muu toiminta on pysynyt hyvin ominaisena sille genrelle.

Teksti: Antti Luukkanen