LOCAL NATIVES: Gorilla Manor

Arvio julkaistu Soundissa 12/2009.
Kirjoittanut: Jarmo Vähähaka.

Los Angelesista kotoisin oleva Local Natives sai tänä vuonna aikaan melkoista kuhinaa hipstereiden housuissa uuden musiikin löytöpaikkana maineensa luoneella South By Southwest -festivaalilla. Viisikon musiikkia kuvailtiin sekoitukseksi tämän hetken ylistetyimpiä yhtyeitä ja esille nostettiin sellaisia nimiä kuin Fleet Foxes ja Arcade Fire.

Arvio

LOCAL NATIVES
Gorilla Manor
Infectious

Los Angelesista kotoisin oleva Local Natives sai tänä vuonna aikaan melkoista kuhinaa hipstereiden housuissa uuden musiikin löytöpaikkana maineensa luoneella South By Southwest -festivaalilla. Viisikon musiikkia kuvailtiin sekoitukseksi tämän hetken ylistetyimpiä yhtyeitä ja esille nostettiin sellaisia nimiä kuin Fleet Foxes ja Arcade Fire. Ryhmään on lyöty indiefolk-leima, joka saa ainakin minut, levyn selkeistä Fleet Foxes -vaikutteista huolimatta, täysin hämilleni. Olisikohan aika jotenkin määritellä, mitä termit ”indie” ja ”folk” enää tarkoittavat?

Gorilla Manor -debyytti on nimetty bändin yhteisen asuintalon mukaan. Levyn kannessa yhtyeen jäsenten päät räjähtävät, mutta tuollaista tunnetta ei itselle sen kuuntelemisesta tule. Sisältö tuntuu liian valmiiksi mietityltä, suuri tunne on poissa. Naiivi musiikin tekemisen ilo ja viattomuus, pyöreäsilmäinen hämmästely uuden ja ihmeellisen kynnyksellä ei välity.

Mitä levyltä sitten löytyy? Kolmiäänisiä harmonioita, tribaalirummutusta, satunnaista afrobeatkitarointia ja loputtomalta tuntuvaa hoilotusta. Liian pitkiä ja keskenään liian samankaltaisia kappaleita. Albumin kesto tuntuu paljon pidemmältä kuin sen todellinen reilun 50 minuutin mitta.

Haastattelujen mukaan yhtye käyttää paljon aikaa lauluharmonioiden hiomiseen. Se voisi huoletta irrottaa ison kimpaleen siitä laulujen säveltämiseen ja tekstien kirjoittamiseen. Tämän levyn perusteella ryhmän riveistä ei löydy suurta säveltäjää tai lyyrikkoa. Ennemminkin löytyy kavereita, joilla varmasti on mitä mainioin musiikkimaku, mutta ei vielä kykyä heittäytyä muusan vietäväksi ja luoda itse jotain todella tärkeää. Kuvaavaa on, että yksi levyn mielenkiintoisimmista hetkistä on versio Talking Headsin Warning Signsista, eikä sekään ole mitenkään kovin innostava.

Trendikästä, nuorekasta ja kuolettavan tylsää.

Local Natives -yhtyeen kitaristi-laulaja Taylor Rice vastasi Soundin kysymyksiin.

Asutte The Monkees -tyylisesti samassa talossa. Mitä hyviä ja huonoja puolia siinä on?

– Talomme ei suinkaan ole 60-luvun kartano, vaan ihan tavallinen pieni talo Los Angelesissa. Vuokrasopimuksen mukaan siellä pitäisi asua neljä ihmistä, mutta tällä hetkellä meitä on kuusi. Toivottavasti vuokraisäntämme ei lue tätä haastattelua.

– Mielestämme  yhdessä asuminen on superluonnollista, vaikka monet ovat siitä yllättyneitä. Olemme hyviä ystäviä ja tulemme hyvin toimeen yhdessä. Olimme juuri pari kuukautta kiertueella pakettiautossa ja siellä oli paljon ahtaampaa kuin pienessä talossamme.

– Voimme harjoitella aina halutessamme. Ja toki useimmat äänet oppii sulkemaan oman elämän ulkopuolelle. Kun keskittyy vaikka omaan kirjaan, ulkopuolinen häly unohtuu kuin itsestään.

Musiikkinne yhteydessä on usein mainittu etenkin Fleet Foxesin nimi. Miten itse kuvailisit musiikkianne?

– Se on indierockia, jossa lauluharmoniat ja lyömäsoittimet ovat suuressa roolissa. Joissain kappaleissa on enemmän rockia, toisissa enemmän folkia tai orkestroituja juttuja.

– Viime aikoina on tullut aika paljon ”laulubändejä”. Tavallaan mekin olemme sellainen, sillä meillähän on kolme laulajaa. Toisaalta musiikkiimme kuuluu paljon muutakin. Varsinaisen rumpalimme Mattin (Frazier) lisäksi myös Kelcey (Ayern) soittaa erilaisia lyömäsoittimia. Heidän yhteistyönsä tekee musiikista jännittävämpää ja ehkä erottaa meidät muista yhtyeistä.

Levyllä kuullaan versio Talking Headsin Warning Sign -kappaleesta. Miten se päätyi mukaan?

– Aivan vahingossa. Emme koskaan ajatelleet, että laitamme levylle jonkun Talking Heads -biisin.

– Basistimme Andy (Hamm) toi studioon kirjan, jossa oli tarina kyseisen kappaleen synnystä. Kiinnostuimme siitä ja satuimme samaan aikaan etsimään lainabiisiä keikkasettiimme. Andyn ehdotuksesta soittelimme sitä studiossa ja etenkin lauluharmoniamme tuntuivat osuvan heti kohdalleen. Lopulta äänitimme sen albumille ihan viime hetkellä.

– Versiomme on hyvin erilainen kuin alkuperäinen. Olemme muuttaneet monia asioita. Siitä on tullut myös keikkojemme vakionumero.

Tulette tammikuussa kiertueelle Eurooppaan. Olitko käynyt täällä ennen kuin yhtyeen kanssa?

– Olen opiskellut Granadassa, Etelä-Espanjassa neljän kuukauden verran. Silloin matkustin vähän ympäri Espanjaa ja Italiaa sekä kävin ensimmäistä kertaa Pariisissa.

– Olemme soittaneet Britanniassa pari kertaa. Olemme esiintyneet myös Pariisissa, Amsterdamissa ja Berliinissä. Vuoden alussa soitamme monessa uudessa maassa. Olen todella innoissani. Olen myös hieman hermostunut, sillä kyseessä on ensimmäinen kiertueemme pääesiintyjänä. Täytyy sanoa, että ainakin vielä tässä vaiheessa maailman kiertäminen ja omien laulujen soittaminen ihmisille tuntuu unelman toteutumiselta.

Teksti: Tero Alanko

Lisää luettavaa