Yliopistolla esiintyneenä taideprojektina aloittanut MGMT (ääntyy ”management”) ei ole aivan tavanomaisin ilmestys. Melkoisen monitahoisen ja eri tyyleihin kurkkivan biisiryppään kuunneltuaan mielessä pyörii päällimmäisenä sana psykedelia. Brooklynista ponnistavan kaksikon levylautasella ovat takuulla viihtyneet niin varhainen Pink Floyd kuin Nuggets-kokoelman aarteetkin. Vaikka levyltä löytyy Electric Feelin ja Time To Pretendin kaltaisia iskeviä indiehittejä, leimaa sitä 60-lukulaisen pehmeä ja utuinen lähestymistapa. Yhtälössä on vähintäänkin yhtä paljon The Zombiesia kuin Suicidea.
Iso ansio Oracular Spectacularin viehättävän nukkavierusta soundista lankeaa tuottaja Dave Fridmanille, joka kuulemma muokkasi MGMT:n liian siistit äänitykset rupisemman kuuloiseksi. Mies on muutenkin onnistunut tekemään levottomasta biisimateriaalista yhtenäisen tuntuisen. BeeGeesin tyylinen discofunk Electric Feel ja akustisesti hapuileva Pieces Of What kuulostavat kuin ihmeen kaupalla samalta bändiltä.
Hippirockreferensseissään ja eklektisyydessään MGMT tuo mieleen The Beta Bandin, joskin Oracular Spectacularilla taitaa olla enemmän hyviä biisejä kuin koko The Beta Bandin tuotannossa.
