MGMT: MGMT

MGMT
MGMT
Columbia

Oracular Spectacular -debyytti (2007) edusti jotain ihan uutta. Sen tekijät mieltyivät oudoksi brooklynilaiseksi heimoksi, joka rakasti psykedeliaa mutta oli eksynyt diskoon. Levy onnistui alusta loppuun, hittisinglet olivat vain bonusta.

Tekijät itse eivät kuitenkaan olleet tilanteeseen tyytyväisiä. Hämmentävä Congratulations-levy (2010) oli vastareaktio sekä suosiolle että esikoisen koostetyylille. Congratulations venyi joka suuntaan ja jätti tulevan täysin auki. Pidän edelleen paljon sen sivuraiteiden ihmettelemisestä.

Kolmannella levyllä Benjamin Goldwasser ja Andrew VanWyngarden ovat typistäneet ilmaisunsa tavallisen yhtyeen tasolle. Tai sitten maailma on vain tottunut MGMT:n soundiin. Joka tapauksessa MGMT vaikuttaa kiusallisesti albumilta, jolla ei ole kohokohtia eikä yllätyksiä. Eikä edes kovin paljon kiinnostavaa kuunneltavaa.

Kansikuvallaan ties mitä lupaava MGMT ei ole käsittämätön, toismaailmallinen kuuntelukokemus, vaan erilaisia, pääosin tuttuja elementtejä tiukkaan puristava albumi, joka aiheuttaa enempi päänsärkyä kuin välitöntä mielihyvää. Ettei vaan MGMT päätyisi tämän levyn myötä samanlaiseen pyörteeseen, missä Animal Collective tuntuu pyristelevän. Sieltä on pirun vaikea nousta pois.